Franzén käänsi lapsuustraumat voimavaraksi

– Kirjalla on runsaasti yhtymäkohtia minun lapsuuteni, mutta en halua eritellä miltä osin. Sanotaanko nyt niin, että tiedän kyllä mistä kirjoitan, Franzén taustoittaa alkoholismista ja perheväkivallasta kertovaa kirjaansa.

Kirja kuvaa pienen pojan, Peten, elämää Franzénin synnyinseudulla Keminmaalla. Pete elää pienen pojan seikkailujen värittämää ja huoletonta arkea, kunnes perheen isän alkoholismi alkaa saada ikäviä muotoja ja hän pahoinpitelee sekä perheen äitiä että Peteä.

”Isä kuristaa äitiä vielä hetken ja äidin kädet valahtavat sivuille rentoina. Ihan kuin äiti nukahtaisi, mutta hänen kasvonsa ovat ihan siniset ja silmät ovat kääntyneet valkoisiksi. Isä päästää äidin käsistään ja äiti tippuu lattialle. Kuuluu kova tömäys, kun äidin pää osuu lattiaan. Menen hänen viereensä.”

”Herään koputukseen. Miehen ääni kuuluu vaimeasti ikkunan takaa. Kutsuu äitiä nimeltä. Äiti nukkuu sikeästi sängyssään ja pikkusisko myös. En uskalla sanoa mitään. Sälekaihdin on kiinni, mutta ulko-oven lampun valo heijastuu vähän säleitten välistä ja olen näkevinäni hahmon liikkuvan ikkunan takana. Tuntuu, että olen ihan yksin huoneessa, vaikka jaamme makuuhuoneen äidin ja siskon kanssa. Tunnen äänen.”

– Haluan tällä tekstillä herätellä ajatuksia lapsen asemasta ja lapsen oikeuksista. Jokaisella lapsella pitäisi olla turvallinen koti ja perhe; ihmisiä joihin voi turvata ja luottaa. Jos tätä turvaa ei ole, maailma vie minne haluaa, Franzén pohtii.

Sukulaisten siunaus

Arkaluontoisen tekstin kirjoittaminen ei mietityttänyt Franzénia, mutta hän kertoo pyytäneensä läheisiltään luvan kirjoittaa aiheesta.

– Kysyin asiaa siskoltani ja äidiltäni ja he näyttivät vihreätä valoa. Äidin mielestä tästä asiasta pitää kirjoittaa, sillä tätä tapahtuu joka päivä joissakin perheissä. Minäkin pidän aihetta arvokkaana.

Franzén kirjoittaa ydinperheen ohella myös isovanhemmista, joiden lämmin ja rakastava syli paikkaa pienen pojan sydämen kolhuja.

– Oma isoäitini on edelleen elossa, hän täyttää pian 95 vuotta. Hän on rautaisessa kunnossa ja jatkaa omaa periksi antamatonta elämäänsä. Pidän isovanhempiani oikeanlaisten arvojen näyttäjinä, heissä on sellaista hyvää suomalaista sisua ja moraalista selkärankaa. Pohjoisen ihmiset ovat paljon suorempia, hyvässä ja pahassa, kuin muut suomalaiset.

Vuosien työ

Tumman veden päällä syntyi sykäyksittäin reilun kuuden vuoden aikana. Kirja sai alkunsa toisen kirjallisen projektin sivutuotteena, mutta alkoi pian kasvaa varsinaiseksi työksi. Franzén työsti tekstiään Los Angelesissa ja hersytteli itsestään talvisia lapsuusmuistoja ja lapsuuden murretta paahtavan auringon alla.

– Ei se ollut vaikeaa. Juureni ovat Lounais-Lapissa eikä se tunnu koskaan olevan kovin kaukana, vaan on sydämessä ja mielessä. Kielikin on omaa murrettani. Oikeastaan kirjan kirjoittaminen oli oiva tapa päästä matkalle lapsuudesta tuttuihin maisemiin.

Franzén luo kirjassa ajankuvaa 1970-luvulta ja ankkuroi tekstinsä aikaan monin eri yksityiskohdin aina vaatemuodista leluihin.

– Minulla on aika kaukaakin lapsuudesta ainakin välähdyksenomaisia muistikuvia ja muistoja, niitä pyrin kirjoittaessani palauttamaan mieleen. Hyödynsin myös vanhoja valokuvia ja niistä välittyvää tunnelmaa.

Traumasta voimavaraksi

Lapsuusvuosien raskaat kokemukset eivät enää vaivaa Franzénia, joka sanoo pohtineensa perhetraumoja jo vuosien ajan.

– Olen käsitellyt tätä asiaa melkein koko elämäni, mutta taakaksi en ole kokenut sitä koskaan. Oikeastaan rankoista kokemuksista on kehkeytynyt minulle voimavara, jota voin hyödyntää näyttelijän ammatissa. Tällaiset tapahtumat antavat perspektiiviä ihmisenä olemiseen ja antavat mahdollisuuden ammentaa näistä tunteista myöhemminkin. Väitänkin, että olen hyötynyt lapsuudestani jokaisessa roolityössäni.

Kirjoittaminen on osoittautunut niin palkitsevaksi kokemukseksi, että Franzén aikoo kirjoittaa myös jatkossa.

– Ehdottomasti ainakin yritän jatkaa kirjoittamista, ehkä kirjoitan tälle romaanille jatkoa. Koen kuitenkin olevani ennen kaikkea näyttelijä enkä kirjailija. Näyttelemisestä tiedän enemmän kuin kirjoittamisesta. Keskityn nyt Harjunpää-elokuvan kuvauksiin ja mahdollisesti muutamaan loppukesän muuhun kuvausprojektiin. Ja toivottavasti se Mannerheim-elokuva saataisiin nyt tehdyksi, Franzén huoahtaa.