Fosfori ruokkii sinilevää, mutta miksi kasviravinnetta päätyy niin paljon vesistöihin? Syy löytyy pelloilta

Kun puhutaan sinilevästä, puhutaan usein myös syyttävään sävyyn fosforista.

Maataloudessa fosforia käytetään kasviravinteena. John Nurmen Säätiön johtajan Marjukka Porvarin mukaan kaksi kolmasosaa Suomen ihmisperäisistä fosforipäästöistä on peräisin maataloudesta.

– Jos halutaan parantaa sisävesien ja Itämeren tilannetta, niin maatalouden fosforikuormitus on se pääsykymys, mihin meidän tulee voida puuttua, Porvari toteaa.

Porvarin mukaan kyse ei suinkaan ole siitä, että fosforia käytettäisiin turhanpäiten liikaa. Ongelma on, että jos tilalla on vaikka iso määrä kanoja tai sikoja, niin peltoalaa ei ole riittävästi lannalle, joka sisältää fosforia.

– Kukaan ei käytä fosforia turhaan liikaa. Eläintuotantoa on Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla paljon. Viljapellot ovat muualla. Fosforia ei ole kannattavaa kuljettaa ulos eläintuotantoalueilta.

Lannankuljetuskulut saattavat olla 5–10 kertaiset keinolannoitteen siirtämiseen verrattuna, Porvari toteaa. Porvari muistuttaakin, ettei viljelijöillä ole yksinkertaisesti varaa sellaisten summien maksamiseen.

Ensiapu on keksitty

Kasvit tarvitsevat fosforia elääkseen. Fosforia kuitenkin huuhtoutuu myös vesistöihin.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton Airi Kulmalan mukaan kehitteillä on teknologioita, joiden avulla niin sanotusti ylimääräisen fosforin päätyminen esimerkiksi Itämereen pystytään estämään.

– Menetelmät ovat ihan hyviä, mutta vaikutusaika on vain viitisen vuotta. Ei voida lisätä viiden vuoden välein. Tämä on ensiapua ja laastari. Meidän pitää pystyä puuttumaan ongelmaan, Kulmala sanoo.

Kulmalan mukaan kyse on pitkälti siitä, että ennestään maassa olevat fosforit huuhtoutuvat vesistöihin.

– Nykyiset lannoitusrajat ovat niin alhaisia, ettei näillä fosforia maahan kerry.