Fortumin toimitusjohtaja Uniper-kaupasta: "Ei todellakaan mennyt suunnitellusti"
Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramon mukaan on selvää, että Uniper-sijoitukseen ei voi olla tyytyväinen.
– On selvää, ettemme voi olla tyytyväisiä tapahtuneesta. Tämä ei todellakaan ole mennyt suunnitellusti tai kuten itse olen odottanut. Meidän täytyy ehdottomasti olla nöyriä asiasta, hän sanoi kansainväliselle yleisölle järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Fortum on sijoittanut Uniperiin noin seitsemän miljardia euroa omaa pääomaa. Vuosien verralla yhtiö on saanut Saksasta noin 900 miljoonan euron osingot, ja osakkeiden myynnistä se on saamassa noin 500 miljoonan euron tulot. Uniper-omistus on siis jäämässä vahvasti tappiolliseksi.
Rauramo puolusteli sijoitusta sillä, että kun Fortum teki viime vuonna historiansa suurimman tuloksen, puolet siitä tuli Uniperista ja pitkälti kaasukaupan ansiosta. Hänen mukaansa energiakaupasta ensin Neuvostoliitosta ja sitten Venäjältä oli 50 vuoden perinne.
– Teimme sen virheen, että oletimme Venäjän käyttäytyvän järjellisesti energianmyynnin suhteen, Rauramo sanoi.
Lue myös: Fortum myy Uniper-omistuksensa Saksalle
Viiden vuoden Saksan-seikkailu
Fortumin Uniper-omistus sai alkunsa vuonna 2017. Yhtiö kertoi kyseisen vuoden keväällä neuvottelevansa 47 prosentin osuuden ostamisesta Uniperista.
E.ON hyväksyi Fortumin ostotarjouksen tammikuussa 2018, mutta tätä ennen Uniper varoitti Fortumin osakkeenomistajia kaupan riskeistä suomenkielisellä tiedotteella. Uniper torjui ostotarjousta myös nostamalla omaa osinkoaan.
Tulevien vuosien aikana Fortum lisäsi edelleen omistustaan Uniperista, kunnes se hallitsi 78:aa prosenttia yhtiöstä ja Uniperista tuli sen tytäryhtiö. Viime vuoden maaliskuussa Fortum vaihdatti Uniperin toimitusjohtajan ja talousjohtajan.
Uniperin taloustilanne alkoi murentua, kun Venäjä alkoi käyttää maakaasutoimitusten supistamista Eurooppaa kohtaan viime vuoden lopulla sekä valmistautui hyökkäämään Ukrainaan. Yhtiö joutui ostamaan korvaavaa maakaasua korkeaan hintaan ja myymään sen aiempien sopimuksen mukaisella hinnalla.
Tämän vuoden tammikuussa Fortum myönsi Uniperille enintään kahdeksan miljardin rahoituksen markkinoiden heiluntaan varautumiseksi.
Fortum, Uniper ja Saksa sopivat vakautusjärjestelystä Saksan energiamarkkinoille olennaiselle kriisiyhtiölle heinäkuussa. Tämänkin jälkeen Uniper tuotti analyytikkoarvioiden mukaan toistasataa miljoonaa euroa tappiota. Uniperin tilanne näkyi myös Fortumin tuloksessa, joka toisella vuosineljänneksellä romahti yli yhdeksän miljardia euroa tappiolle.
Uniperin tilannetta synkisti entisestään, että syyskuun alussa Venäjä lopetti kaasutoimitukset Nord Stream -kaasuputken kautta kokonaan. Myöhemmin syyskuussa kansainväliset tiedotusvälineet alkoivatkin kertoa Saksan harkitsevan Uniperin kansallistamista.
Uusimmat
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
Lataa lisää