MTV3 on sopinut Formula 1 -televisioinnista kausiksi 2001, 2002 ja 2003. Heti ensimmäinen kausi tuo runsaasti uutta tarjontaa aikaisempiin vuosiin verraten.
F1-lähetykset selostaa Motor Forum -ohjelmasta tuttu Tomi Tuominen. Selostajatiimin muista jäsenistä ei ole vielä tehty päätöstä.
Kauden 2001 aikana MTV3 tarjoaa kotikatsomoihin kaikkiaan lähes 9 300 minuuttia formulajännitystä.
Formuloiden televisiointioikeudet ovat olleet suuren mielenkiinnon kohteena, ja EU:n kilpailukomission puuttuminen eurooppalaisiin televisiointisopimuksiin on viivästyttänyt monia katkolla olleita sopimuksia, näin myös Suomessa. Myös Canal+:n aikomus purkaa koko Eurooppaa koskeva digitaalisen signaalin jakelusopimuksensa on viivästyttänyt televisiointisopimusneuvotteluja.
Formula 1 on MTV3:n urheilun ykköstuote. Vuonna 2000 kanavan 20:sta eniten katsotusta urheiluohjelmasta 17 oli formulaa. Muista lajeista mukaan mahtuivat vain maailmancupin mäkihyppy ja Suomi-Englanti -jalkapallomaaottelu. Suurimman katsojamäärän, 1 445 000 katsojaa, keräsi Brasilian GP. Myös saman kisan aika-ajo ylsi Top 20 listalle.
Uusia lähetyksiä
MTV3 aloittaa uutuuksien tarjonnan kisaviikonlopun perjantaina, jolloin esitetään kooste päivän vapaista harjoituksista ja samalla pohjustetaan kiihkeää formulaviikonvaihdetta.
Lauantaina muutama tunti ennen aika-ajoa, ruudun valtaa toinen uutuus, suora, lähes tunnin mittainen lähetys jälkimmäisistä vapaista harjoituksista. Molempien päivien vapaiden harjoitusten televisiointi voi jäädä joistakin kisoista saamatta, jos paikallinen tv-yhtiö ei tarjoa tapahtumasta tv-kuvaa.
Entistä suurempaan rooliin tullut aika-ajo televisioidaan pääsääntöisesti aina suorana. Aika-ajolähetys alkaa viime vuoden tapaan 15 minuuttia ennen itse ajon alkamista ja päättyy kolmen nopeimman kuljettajan lehdistötilaisuuteen.
Tänä vuonna MTV3:lla on lisäksi varikkotoimittaja, joka täydentää tarjontaa varikkopilttuiden kupeesta, jolloin mikään ei jää huomaamatta. Näin pystytään välittämään keskeyttäneiden kuljettajien kommentit kotiruutuihin.
Formulaviikonvaihteen kruunaa tietenkin sunnuntai. Ensin warm up, lämmittelyajo, jossa viilataan viimeiset säädöt. Sitten itse Grand Prix, joka jo vuosia on naulinnut miljoonat suomalaiset kuvaruudun ääreen. GP-lähetykset alkavat puoli tuntia ennen starttia. Formulafanit pääsevät heti oikeaan tunnelmaan: suomalaiskuskien viime hetken tunnelmat ennen starttia, radan esittely, suurimmat suosikit, vinkit mitä, ketä ja miksi kannattaa seurata kisan aikana.
F1 Studio alkaa heti GP:n jälkeen lehdistötilaisuudella, jonka tärkeimmät asiat käännetään aina myös suomeksi. F1 Studio analysoi ja kommentoi kolmen parhaan sekä mahdollisesti näiden ulkopuolelle jääneiden suomalaiskuskien ajon samalla, kun katselijat saavat nähdä vielä kerran äskettäin päättyneen GP:n ratkaisevat hetket.
Illan Motor Forum ja Tulosruudut raportoivat kiihkeät ja värikkäät kisan jälkeiset tunnelmat ja tapahtumat. MTV3 uusii sunnuntain kisan aina maanantaina aamupäivällä. Kahden tunnin uusinnassa on mukana myös lehdistötilaisuus.
MTV3 Internet (www.mtv3.fi/f1) ja MTV3 Tekstikanava seuraavat formulamaailmaa päivittäin ja tarjoavat myös GP-viikonlopun aikana kattavan lisäpalvelun, joka tukee televisiolähetyksiä.
Formula 1 Australian Grand Prix MTV3-kanavalla (muutokset mahdollisia):
Perjantai 2.3. 21.30 - 22.00 Kooste vapaista harjoituksista Lauantai 3.3. 01.15 - 02.05 Suora lähetys vapaista harjoituksista Lauantai 3.3. 03.45 - 05.15 Suora lähetys aika-ajoista Lauantai 3.3. 12.50 - 13.40 Aika-ajojen uusinta Sunnuntai 4.3. 00.25 - 01.05 Suora lähetys warm upista Sunnuntai 4.3. 04.30 - 06.45 Australian Grand Prix, suora lähetys Sunnuntai 4.3. 06.45 - 07.30 F1 Studio, kisan kooste Maanantai 5.3. 09.30 - 11.35 GP uusinta
(MTV3)