Fitness-tähti Sofia Belórfia voi pahimmillaan odottaa ainakin vuoden vankilatuomio

Sofia Belórfia, 29, epäillään tuottamuksellisesta rahanpesusta ja hänen avomiestään Niko Ranta-ahoa törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä dopingrikoksesta.

Sekä Belórf että Ranta-aho vangittiin tänään käräjäoikeudessa iltapäivällä. Poliisi epäili Belórfia törkeästä rahanpesusta, mutta käräjäoikeus katsoi vangitsemisen syyksi tuottamuksellisen rahanpesun.

Rikosepäilyistä ensimmäisenä uutisoineen Seiskan mukaan Espanjan Marbellassa asuvan pariskunnan asuntoon tehtiin kotietsintä. 

Tässä vaiheessa kyse on vasta rikosepäilystä. Tuomio törkeästä rahanpesusta on vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta. Yrityskin on rangaistava teko. Tuottamuksellisessa rahanpesussa maksimituomio on lievempi, kaksi vuotta vankeutta.

Kun henkilö tuomitaan vankilaan ensimmäistä kertaa, istuu hän yleensä saamastaan tuomiostaan puolet. 

Suomen lain mukaan rahanpesurikos on törkeä, jos rikoksen kautta saatu omaisuus on ollut erittäin arvokas tai mikäli rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja on myös kokonaisuutena arvotellen törkeä.

Myös Belórfin avopuolisoa voi odottaa ankara tuomio, jos hänet todetaan syylliseksi rikoksiin, joista häntä nyt epäillään.

Törkeästä huumausainerikoksen tuomio on vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Törkeästä dopingrikoksesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.  

Juttua päivitetty vangitsemispäätöksen jälkeen, Belórfin vangitsemisperusteena on epäily tuottamuksellisesta rahanpesusta, ei törkeästä rahanpesusta.

Lue myös:

    Uusimmat