Fintraffic: Yksi päivä noussee juhannusliikenteen selkeäksi ykköseksi

Juhannuksen menoliikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan juhannusaattoa edeltävänä päivänä, eli torstaina 23. kesäkuuta, ennakoi valtion liikenteenohjausyhtiö Fintraffic tiedotteessaan.

Torstain liikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan puolesta päivästä iltaseitsemään Etelä-Suomessa, ja Pohjois-Suomessa vielä vähän tämän jälkeenkin.

Juhannusaatollekin arvioidaan runsasta liikennettä, mutta ennusteen mukaan selkeästi vähemmän kuin torstaina. Paluuliikenteen piikin arvioidaan olevan sunnuntaina ja jatkuvan vilkkaana iltakymmeneen asti.

Fintrafficista kehotetaan lähtemään juhannuksen aikaan liikenteeseen ruuhka-aikojen ulkopuolella ja ottamaan huomioon esimerkiksi tietöiden ja juhannustapahtumien ruuhkauttamat reitit.

Hätäkeskuslaitos kannustaa autoilijoita lataamaan 112 Suomi -sovelluksen hätä- ja ongelmatilanteiden varalle.

Ilouutisia! Pekka Pouta ennustaa: juhannus vietetään helteessä 4:25
Katso tästä Pekka Poudan juhannusennuste.

Lue myös:

    Uusimmat