Finnairin matkustajakone säästyi ohjuksen osumalta 20 sekunnin turvin tasan 33 vuotta sitten – tuore videomallinnus näyttää, miten tapahtumat etenivät
Japanista Suomeen matkaansa tehnyt Finnairin lento oli päättyä kohtalokkaasti joulukuun 23. päivä vuonna 1987.
Koneen kapteenit kuvailivat Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2014, kuinka he seurasivat joulukuisena iltapäivänä aitiopaikoilta ohjuksen etenemistä kohti yli 200-päistä matkustajakonetta.
Lentäjien ensimmäinen ajatus ei ollut, että horisontissa näkyvä raketti olisi heihin kohdistuva ohjus.
– Ajateltiin, että se oli venäläinen sääraketti matkalla avaruuteen, kyseisellä hetkellä konetta ohjannut lentokapteeni muisteli Helsingin Sanomissa.
Todellisuus alkoi paljastua pian raketin saavutettua saman lentokorkeuden lentokoneen kanssa. Koneen kapteenien mukaan raketti lopetti silloin yhtäkkiä nousunsa, kääntyi ja alkoi vaakasuorassa lähestyä konetta.
– Sitten oli vain ajatus, että perhana, tuota ei pysty välttämään millään. Että mitään ei voi tehdä.
Simulaatio kertaa tapahtumat
Ohjus räjähti tai räjäytettiin lopulta hieman ennen osumaa. Koneen lentäjät rupesivat pian tapahtuman jälkeen tekemään laskelmia, kuinka täpärällä täystuho oli ollut.
Lentäjät arvioivat Helsingin Sanomissa koneen ja raketin etäisyydeksi räjähdyshetkellä 20-25 kilometriä. Tämä tarkoittaisi, että ohjus on räjähtänyt noin 20 sekuntia ennen kohtaamishetkeä.
Lentosimulaattoriharrastaja Jukka Lahtinen on nyt julkaissut Youtube-kanavallaan tekemänsä mallinnuksen 33 vuoden takaisista tapahtumista. Kyseinen simulaatio on harvinaista ”herkkua” kotimaassa.
– Finnairin tai muiden suomalaisten operaattoreiden onnettomuuksista tai vaaratilanteista ei juurikaan ole videomallinnuksia tehty, joten sitä tilaa olen omilla videoillani täyttänyt, Lahtinen kertoo.
Muualla maailmalla ilmiö on yleisempi.
– Maailmanlaajuisesti ilmailuonnettomuuksien simulointi on kasvanut vauhdilla, lähinnä juuri YouTubesta videoita löytyy todella paljon.
Ohjuksen alkuperä epävarma
Lahtisen luomalla videolla arvioidaan, että kyseinen raketti oli neuvostoliittolainen ilmatorjuntaohjus. Myös lentäjällä oli oma veikkauksensa lähetyspaikasta.
– Ei ole epäilystä, ettei se olisi Neuvostoliitosta lähtenyt, hän sanoi HS:ssa.
Lentäjät eivät kuitenkaan uskoneet, että suomalaiskone olisi haluttu tuhota. Kyseessä saattoi olla esimerkiksi joko onnistunut tai epäonnistunut sotaharjoitus.
Katso tästä kokonaisuudessaan Lahtisen minidokumentti tapahtumien kulusta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää