Lentoyhtiö Finnairin lentäjien ja palvelualojen työnantajia edustavan Paltan välistä työriitaa yritetään ratkoa viikonlopun aikana. Lakko uhkaa maanantaina.
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara kertoo STT:lle, että osapuolet neuvottelevat keskenään lauantaina. Neuvottelun pohjalta on määrä katsoa sunnuntaina, miten työriidan ratkaisemisessa edetään.
Jos sopua ei synny viikonlopun aikana, lentäjät menevät maanantaina päiväksi lakkoon. Toisesta osittaisesta työnseisauksesta on ilmoitettu ensi perjantaille.
Sajavaara ei suostu kommentoimaan, miten neuvottelut ovat edenneet ja näyttääkö siltä, että riitaan voitaisiin vielä löytää ratkaisu viikonlopun kuluessa.
– En koskaan avaa sovittelujen sisältöä. Kaikilla mahdollisilla tavoilla tässä edetään ja yritetään saada ratkaisua aikaan. Tilanne elää koko ajan, Sajavaara kertoo.
Lentäjät: Neuvottelutilanne on hankala
Lentäjiä edustava Suomen Liikennelentäjäliitto ja Finnairia edustava Palta ovat neuvotelleet uudesta työehtosopimuksesta elokuusta lähtien.
Liikennelentäjäliitto tiedotti verkkosivuillaan torstaina, että neuvottelut ovat edenneet kuluneen viikon aikana "jonkin verran" ja osapuolet ovat pystyneet ratkaisemaan joitakin pidempään jatkuneita erimielisyyksiä.
Tästä huolimatta liitto kuvasi neuvottelutilannetta yleisesti hankalaksi. Tämä johtuu liiton mukaan siitä, että työnantajapuoli vaatii lentäjien työn osittaista ulkoistamista.
