Ferrarin yhteistyökumppanilta mahtava ele – Kimi Räikkönen sai haluamansa läksiäislahjan

Kimi Räikkönen on ottanut muutaman kerran viimeisen vuoden aikana esille sen, että Ferrarin yhteistyökumppani Shell vei häneltä jossain vaiheessa yhden edun, ilmaisen polttoainekortin.

Räikkönen on naureskellut asialle muun muassa Shellin Twitterissä julkaisemilla videoilla. Shell on nyt päättänyt antaa Jäämiehelle hänen toivomansa läksiäislahjan.

Shell on julkaissut Twitterissä jäähyväiset suomalaiskuskille. Videolla Räikkönen kiittää pitkäaikaista yhteistyökumppania menneistä vuosista. Sen jälkeen Räikkönen kyydittää faneja mustalla Ferrari 812:lla ja kertoo muun muassa ajatuksia urastaan.

Videon lopussa paljastetaan, että Shell on antanut miehelle uuden polttoainekortin.

– Yksi vanhoista eduista vietiin minulta pois, aloittaa Räikkönen saagan vaiheiden kertaamisen.

– Ja nyt viimein kovan työn ja pitkän omistautumisen jälkeen sain sen takaisin, joten haluan kiittää kaikista näistä vuosista ja myös tästä läksiäislahjasta. Kiitos! virnuilee Jäämies polttoainekortti käsissään.

Alla Shellin julkaisema video.

Lue myös:

    Uusimmat