Fergusoniin julistettu poikkeustila väkivallan takia

Yhdysvalloissa Fergusonin kaupunkiin on julistettu poikkeustila väkivaltaisuuksien vuoksi.  

Missourin osavaltiossa sijaitsevassa Fergusonissa järjestettiin mielenosoitus vuosi sitten ammutun mustan nuoren Michael Brownin muistoksi. Poliisi ampui aseettoman Brownin, mikä johti pitkään kestäneisiin mellakoihin. Brownin ampunut poliisi ei saanut rikossyytettä.  

Brownin kuolema herätti kiivasta keskustelua Yhdysvaltain rikosoikeusjärjestelmän rasistisuudesta. Paljon julkisuutta saaneita tapauksia, joissa valkoinen poliisi on ampunut aseistautumattoman vähemmistön edustajan, on ollut myös esimerkiksi New Yorkissa, Baltimoressa, Los Angelesissa, Cincinnatissa ja viimeisimpänä Arlingtonissa Texasissa.  

Vuosipäivän mielenosoitus yltyi levottomaksi, kun osa protestoijista tukki teitä ja rikkoi kauppojen ikkunoita. Tulituksessa mielenosoittajien ja poliisin välillä haavoittui vakavasti musta 18-vuotias mies. Miestä syytetään muun muassa poliisin kimppuun hyökkäämisestä.

Poliisitietojen mukaan miestä hoidetaan edelleen sairaalassa.  

Aktivistiryhmien mukaan nuorta miestä ampui siviiliasuinen poliisi.  

-Oli huono päätös käyttää siviiliasuista poliisia mielenosoituksessa. Ihmisten oli vaikea erottaa poliisit, mikä on erittäin olennaista yhteisön jäsenten turvallisuudelle, sanoo aktivistiryhmään kuuluva Kayla Reed uutistoimisto Reutersille.  

Missourin kuvernööri Jay Nixon on kutsunut väkivaltaisuuksia "surulliseksi käänteeksi".  

Lue myös:

    Uusimmat