Fennovoiman Hemminki: Rosatom-järjestely auttaa Fennovoiman aikataulua

Rosatomin sisäiset järjestelyt auttavat Fennovoiman ydinvoimahanketta pysymään aikataulussa, sanoo Fennovoiman toimitusjohtaja Toni Hemminki. 

Rosatom tiedotti tänään, että Atomstroyexport on ollut kesästä lähtien mukana Fennovoima-hankkeessa.  

Rosatomin neuvonantaja Jukka Laaksonen kertoi eilen STT:lle, että toimittajaorganisaatiota päivitetään hankkeen tahmean etenemisen takia. Rosatomin tänään julkaistun tiedotteen mukaan virallisena laitostoimittajana pysyy RAOS Project.   

Fennovoima ei ole pystynyt toimittamaan ydinvoimalan suunnittelupapereita Säteilyturvakeskukselle lupaamassaan aikataulussa ainakin osin RAOS Projectin ongelmien takia. Ydinvoimayhtiö odottaa Hemmingin mukaan silti yhä, että se saisi rakennusluvan vuonna 2018 ja voimala olisi käytössä 2024.  

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Fennovoimaa tarkentamaan hankkeen aikataulua.

Hemminki sanoo, että rakennusluvan ja käyttöönoton aikataulut ovat ennallaan eikä niitä ole tarpeen päivittää ministeriölle.  
– Atomstroyexportin mukaantulo edelleen tukee sitä, että laitostoimittajalla on kokenutta ja osaavaa resurssia, Hemminki sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat