FC Honka jatkoi sunnuntaina tappiottomien kotiotteluiden putkeaan jalkapalloliigassa kaatamalla komeasti FC Lahden 5-0 (2-0) Tapiolan Urheilupuistossa. Honka on pelannut Veikkausliigassa nyt viisi kertaa kotiareenallaan ja tuloksena on neljä voittoa ja tasapeli.
Vierasjoukkueesta ei ollut Espoossa haastamaan isäntiä missään vaiheessa. Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Roni Porokara laukoi 1-0 maalin. Kymmenisen minuuttia myöhemmin espoolaiset saivat tuulettaa jälleen Hermanni Vuorisen sijoitettua läpiajon päätteeksi pallon ohi lahtelaisvahti Mihail Slawutan.
Hongan John Weckström ja Peke Huuhtanen pääsivät 58. minuutilla vastaiskuun ja Huuhtanen viimeisteli isäntien kolmannen osuman. Neljännen maalin viimeisteli pilkulta Vuorinen, jolle osuma oli jo kauden kymmenes yhtä monessa liigapelissä. Loppulukemat sinetöi Vesa Vasara.
Hongan luotsi Mika Lehkosuo oli ymmärrettävästi tyytyväinen omiensa esitykseen.
- Tilastot kertovat, että olimme parempia. Kahden tappion jälkeen voitto maistui hyvältä. Tänään nautitaan ja hymyillään, huomenna treeneissä käännetään katse jo HJK-peliin, Lehkosuo kertoi viitaten torstaiseen paikalliskampailuun.
Lahtelaisvalmentaja Antti Muurisen tunnelmat pelin jälkeen olivat päinvastaiset.
- Meillä ei ollut mitään saumaa, Honka oli ylivoimainen vastustaja. Se hyökkäsi monipuolisesti ja pallo kulki, Muurinen tunnusti.
Voittonsa myötä espoolaiset jatkavat sarjassa toisena, kun taas lahtelaiset ovat juuttuneet keskikastikastiin kymmenen pinnan päähän kärjestä.
Honka-FC Lahti 5-0 (2-0)
20. Roni Porokara (John Weckström) 1-0, 29. Hermanni Vuorinen 2-0, 58. Peke Huuhtanen (Weckström) 3-0, 90. Vuorinen rp. 4-0, 90. Vesa Vasara (Porokara) 5-0.
Erotuomari: Pasi Kallio.
Yleisöä: 3561.
Honka: Tuomas Peltonen, Sampo Koskinen (72. Nicholas Otaru), Lasse Lagerblom, Mika Helin (26. Ville Jalasto), Joel Perovuo, Hannu Patronen, Hermanni Vuorinen (v), Peke Huuhtanen (v) (70. Jami Puustinen), Roni Porokara, John Weckström (v), Vesa Vasara.
FC Lahti: Michal Slawuta, Antti Pehkonen, Tommi Vartiainen, Heikki Haara, Marcio (46. Ville-Veikko Savolainen), Jarkko Koskinen (v), Toni Järvinen (v), Tommi Kautonen (81. Mikko Hauhia 89. (kp)), Rafael, Pekka Kainu, Mika Kottila (68. Eero Korte).
(MTV3-STT)