Fazer jättää Venäjän ja myy venäläisen tytäryhtiönsä – myös Fazer-brändin käyttö kuluttajatuotteissa loppuu

Fazer on allekirjoittanut sopimuksen venäläisen tytäryhtiönsä myynnistä Moskovan johtavalle leipomoyritykselle, Kolomenskijille. Myynti on saanut tarvittavat viranomaishyväksynnät, myös Venäjän kansallisen kilpailuviranomaisen siunauksen, Fazer kertoo.

Yrityskauppa pannaan toimeen heti, ja Fazerin toiminnot Venäjällä loppuvat siihen. Osapuolet eivät julkista kauppasummaa.

Fazerin liikevaihto Venäjällä oli viime vuonna noin 157 miljoonaa euroa eli 13 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Yhtiön leipomot Moskovassa ja Pietarissa ovat työllistäneet noin 2  300 ihmistä. Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.

– Olen tyytyväinen voidessani kertoa, että olemme allekirjoittaneet sopimuksen Venäjän tytäryhtiömme myynnistä. Venäjältä vetäytyminen on monimutkainen prosessi ja olemme nyt yhtä askelta lähempänä hallittua ja lopullista poistumista Venäjältä, sanoi konsernijohtaja Christoph Vitzthum tiedotteessa.

Fazer ilmoitti maaliskuun alussa luopuvansa liiketoiminnoistaan Venäjällä. Vetäytymisilmoituksen jälkeen paikallinen johto on vastannut itsenäisesti Venäjän-toiminnoista ilman emoyhtiön tukea.

Osana vetäytymisprosessia Fazerin Venäjän-tytäryhtiön nimeksi on vaihdettu Hlebny Dom ja myös Fazer-brändin käyttö kuluttajatuotteissa loppuu.

Mihin suomalaisten täytyy varautua Venäjän-vastaisten pakotteiden vuoksi? 1:21
Katso myös: Mihin suomalaisten täytyy varautua Venäjän-vastaisten pakotteiden vuoksi?

Lue myös:

    Uusimmat