Farkkufirma osti yo-lakit

Keiteleläisen Masi-Jeans Oy:n osakkuusyhtiö on ostanut A. Fredrikson Oy:n konkurssipesältä Fredrikson-tuotemerkin ja tämän kevään ylioppilaslakkien tuotannon. Konkurssipesä valmistaa ylioppilaslakit alihankintana ja uusi yritys huolehtii lakkien toimituksesta kauppoihin.

Masi-Jeans Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Pekka Puolakka kertoo, että osakkuusyhtiö jatkaa ylioppilaslakkien tuotantoa, mutta ne valmistetaan jatkossa Suomen lähialueilla Virossa tai Venäjällä. Osakkuusyhtiön nimeksi oli tarkoitus ottaa Winterland, mutta se ei mene läpi kaupparekisterissä. Nimi on rekisteröity jo aiemmin Yhdysvalloissa. Lakkiyhtiölle joudutaan keksimään toinen nimi. Tuotemerkin kauppaan ei kuulunut Fredriksonin lakkitehtaan koneita. Konkurssipesä myy koneet ja muut tuotevarastot tarjousten perusteella.

Puolakan mukaan vaatetusalan markkinat ovat muuttuneet niin, että kapea-alainen yhden tuotteen valmistus ei ole enää oikea malli. Masi-Jeans on hankkinut viime aikoina farkkujen lisäksi valikoimiinsa paitoja ja ulkoiluvaatteita. Nyt päälle tulevat vielä lakit. Puolakka näkee yrityksensä roolin kauppaa palvelevana logistiikkayhtiönä. Masi-Jeansin pääpaikka on Keitele Pohjois-Savossa, mutta yhtiöllä on toimintaa myös Viitasaarella Keski-Suomen puolella.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat