Lewis Hamiltonin ja George Russellin yhteistyö Mercedeksellä on yksi kiinnostavimmista seikoista F1-kaudella 2022. Tallipäällikkö Toto Wolff uskoo, ettei kaksikon välillä nähdä samanlaista räiskyntää kuin Hamiltonin ja Nico Rosbergin välillä.
Mercedes hakee tältä kaudelta peräti kahdeksatta peräkkäistä tuplamestaruuttaan. Ensi vuonna Hamiltonin ylistämän Valtteri Bottaksen tilalle hyppää nuori brittitaituri George Russell, joka sai jo maistaa Mercedeksen vauhtia yhdessä kisassa viime kaudella.
LUE MYÖS: Kimi Räikkönen muistutti vuoden takaisista tapahtumista – "Emme voi poissulkea sitä tälläkään kertaa"
Se, millainen Russellin asema Mercedeksellä tulee olemaan ja miten alkuvuonna 24 vuotta täyttävä kuski ottaa sen vastaan, on vielä arvoitus.
Aikanaan Hamiltonin ja Rosbergin välinen yhteistyö Mercedeksellä heikkeni asteittain ja romahti lopulta täysin. Wolffin mukaan tätä vaaraa ei tulevina vuosina ole.
– Luulen, että nyt pystymme käsittelemään asiaa paremmin tiiminä. Tuolloin lipsuimme tuntemattomaan, Wolff kommentoi Motorsport-Totalille viitaten varsinkin pariin räiskyvään kauteen ennen Rosbergin MM-titteliä ja uran päättymistä vuonna 2016.
– Lisäksi dynamiikka Georgen ja Lewisin välillä tulee olemaan täysin erilainen. Tallissa on velho (Hamilton) ja mestarin oppipoika (Russell), ja uskon, että molemmat tietävät roolijaon.

