F1-pomolta häpeilemätön möläytys tallin omasta kuljettajasta – seuraajilta pöyristynyt reaktio

Red Bullin F1-neuvonantajan Helmut Markon kommentit tallin omasta kuljettajasta Sergio Pérezistä lyövät laineita lajin seuraajien keskuudessa.

Marko hätkähdytti kommenteillaan Italian GP:n jälkeen haikailtuaan energiajuomayhtiön oman ServusTV:n haastattelussa täysin avoimesti McLaren-kuljettaja Lando Norrisin perään. Perusteiksi Marko esitti 23-vuotiaan brittikuskin nuoren iän ja nopeuden.

Tallissa kolmatta kautta ajavan 33-vuotiaan Pérezin kohdalla Markoa tuntuu sen sijaan häiritsevän tämän ailahtelevaisuus – olkoonkin, että Monzassa Pérez ajoi yhden parhaista viikonlopuistaan vähään aikaan.

– Tiedämme hänen ongelmistaan aika-ajoissa, joissa hän epäröi. Pitäkäämme mielessä, että hän on eteläamerikkalainen ja siksi hänen keskittymisensä ei ole samalla tasolla kuin Maxilla (Verstappenilla) tai Sebastianilla (Vettelillä), Marko sanoi espanjalaisen Marcan mukaan.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Marko selittää Pérezissä näkemiään puutteita tämän etnisellä taustalla. Lajin seuraajien keskuudessa lausunnot on kuitenkin otettu yhtä pöyristyneenä vastaan kuin aiemminkin – eikä suinkaan vain siksi, ettei Pérezin kotimaa Meksiko edes ole Etelä-Amerikassa.

Red Bullia seuraavalla sosiaalisen median tilillä on nostettu tähän liittyen esiin Pérezin viimevuotiset kommentit meksikolaisuudestaan.

– Tässä sarjassa meksikolaisena oleminen on epäilemättä vaikeaa, Pérez sanoi dokumentissa, jossa seurattiin hänen tietään kohti vuoden 2022 Meksikon GP:tä.

– Ehkä se johtuu siitä, että minulla on elämää tämän lajin ulkopuolellakin enkä silloin ole kovinkaan tiiviisti kiinni F1-maailmassa. Teen työni, mutta kun se on ohi, menen kotiin ja olen perheeni kanssa.

Pérez ja hänen vaimonsa Carola Martinez odottavat tällä hetkellä neljättä lastaan.

– Se, että minulla on elämä tämän lajin ulkopuolella tuntuu vaivaavan joitakin ihmisiä. Tässä (F1-)maailmassa siitä ei taideta oikein pitää.

Lue myös:

    Uusimmat