Williamsin F1-tallin toinen perustajajäsen Patrick Head, 75, on yksi F1-sirkuksen elävistä insinöörilegendoista. Head työskenteli pitkällä urallaan niin Keke kuin Nico Rosbergin kanssa, ja hän muistelee isää ja poikaa F1-sarjan verkkosivuilla julkaistavan Beyond the Grid -podcastin tuoreessa jaksossa.
Keke Rosberg ajoi Headin alaisuudessa Williamsilla vuodet 1982–1985, ja Nicon aika oli yli 20 vuotta myöhemmin, vuosina 2006–2009.
– Nicossa oli ehdottomasti joitain isänsä piirteitä, mutta en sanoisi, että hän oli yhtä rämäpäinen, Head kuvaili Racingnews365-sivuston mukaan.
– Nico kasvoi erilaisessa ympäristössä (kuin isänsä). Hänen perheensä asui Monacossa. Hän varmasti tunsi monia menestyneitä kuljettajia Monacossa.
Erilaisen perhetaustan lisäksi Rosbergit olivat jossain määrin erilaisia myös työpaikallaan – osittain toki olosuhteiden pakottamana.
– Nico oli laskelmoivampi, ajatteleva kuljettaja. Hän oli kiinnostunut datasta. Kekellä ei ollut aikaa katsoa dataa, sikäli kun meillä oli sellaista hänen aikanaan.
– Nico ei vienyt autoa samalla tavalla kuin isänsä, mutta kun Nico ajoi, renkaat eivät olleet yhtä kestäviä kuin Keken aikaan.

