Jättiyllätys lähellä F1-aika-ajoissa: Max Verstappen raivostui – Valtteri Bottaksen ajoitus pielessä

F1-kausi jatkuu tänä viikonloppuna Belgian Span radalla.

Koska kyseessä on sprinttiviikonloppu, sunnuntain kisan aika-ajo käytiin jo perjantaina. Sen aikana koettiin dramaattisia hetkiä, kun MM-sarjan johtaja Max Verstappen meinasi tipahtaa jatkosta jo ennen loppuhuipennusta.

Verstappen oli vasta kymmenes aika-ajon toisessa osiossa, jonka aika rata kuivui merkittävällä tavalla. Alfa Romeon Valtteri Bottas oli ensimmäinen kuljettaja, joka otti käyttöönsä kuivan kelin renkaat.

Suomalaisen ajoitus kuitenkin epäonnistui, sillä hän tykitti ensimmäisenä oman noteerauksensa session loppuhetkillä. Olosuhteet paranivat hetki hetkeltä ja Bottaksen takana tulleet hyötyivät tästä.

Bottas oli lopulta 14:s.

Kaikista jännittävin hetki nähtiin aivan session lopulla, kun MM-sarjan johtaja Max Verstappen tippui tuloslistalla alaspäin. Verstappen vältti juuri ja juuri nöyryyttävän putoamisen, kun hän oli kymmenes.

– En välitä p*skaakaan, että olemmeko kymmenentenä jatkossa vai emme. Taktiikka pitää saada kuntoon, Verstappen raivosi talliradiossa.

Verstappen keräsi itsensä kasaan kiukkuraivareiden jälkeen, ollen täysin ylivertainen aika-ajon viimeisessä osiossa. Verstappen jätti toiseksi tulleen Ferrarin Charles Leclercin yli kahdeksan kymmenyksen päähän (+0,820).

Verstappen ei kuitenkaan lähde paalupaikalta sunnuntain kisaan, sillä Red Bull asensi hänen autoonsa jo kauden viidennen vaihdelaatikon. Red Bull ylitti sallitun rajan, myötä hollantilainen tipahtaa lähtöjärjestyksessä viisi ruutu alemmas.

Verstappenin ja Leclercin takana kolmanneksi parasta vauhtia piti Red Bullin Sergio Perez (+0,877).

Lue myös:

    Uusimmat