Expressen: Poliisi ottanut kiinni kolme henkilöä liittyen teinitytön katoamiseen

Kolme ihmistä on otettu kiinni liittyen ruotsalaisen Lisa Holmin katoamiseen, kertoo Expressen.

Poliisi on ottanut tänään kiinni kaksi miestä lähellä paikkaa, jossa Lisa katosi. Samalla koirapartiot tutkivat kahvilan pohjoispuolella olevaa tietä, jossa Lisa nähtiin viimeksi.

Expressenin mukaan poliisi otti kiinni myöhemmin vielä yhden naishenkilön. Paikalle olleen Expressenin kuvaajan mukaan naisen kiinniotto tapahtui huomattavasti rauhallisemmin, kuin aiempi kahden mieshenkilön kiinniotto.

Lisäksi viranomaiset ovat piirittäneet huvilan, joka sijaitsee vain 300 metrin päässä kahvilasta, jossa tyttö työskenteli.

Koirapartiot jatkoivat kiinniottojen jälkeen etsintöjä metsätiellä, muutama kilometri kahvilalta pohjoiseen. Paikalla olevan poliisin mukaan koirapartiot tutkivat alueita joihin tutkinnanjohto on heidät käskenyt.

Poliisi kertoi aiemmin kuulleensa yli sataa ihmistä Lisan katoamiseen liittyen. Missing People -organisaation mukaan Ruotsissa tehdään vuosittain noin 7 000 katoamisilmoitusta. 17-vuotiaan Lisa Holmin etsinnät ovat kokoluokaltaan suurimmat Ruotsissa moneen vuoteen.

Lue myös:

    Uusimmat