Ex-missi Jonna Ziprus palaa pian pitkästä aikaa töihin. Naisen syksyyn tuo haasteita ihka uusi ammatti.
Vuoden 1998 Miss Suomi Jonna Ziprus (o.s. Kauppila) palaa pian pitkästä aikaa töihin. Jätettyään entisen työnsä sairaanhoitajana nainen on viihtynyt kotiäitinä yli vuoden ajan.
Syksyllä edessä on kuitenkin pitkästä aikaa päivätyö – uudessa ammatissa. Tiistaina Snacky-tapahtumassa vieraillut Ziprus kertoo MTV.fille ryhtyvänsä kiinteistövälittäjäksi.
– Monet lähipiiristä ja vähän kauempaakin ovat jo parin vuoden ajan kehottaneet lähtemään sairaalamaailmasta ja sanoneet, että tämä voisi olla minun juttuni.
Lopulta ajatus uudesta ammatista alkoi kiehtoa myös Ziprusta itseään.
– Uskon, että ihmistuntemukseni ja kiinnostukseni sitä kohtaan auttaa työssä. Asuntokaupat ovat usein niin tunteellisia kauppoja, että psykiatrisen sairaanhoitajan kokemuksestani ei varmasti ole haittaa!
Ennen uutta työtä Ziprus lomailee vielä lapsineen elokuun ajan. Leikkipuistojen ja eväsretkien täyttämä kesä on ollut leppoisa, mutta Ziprus odottaa myös arkirutiineja. Nainen uskoo takana olevien kuukausien olleen tärkeitä myös lapsille.
– Kotiäitiys on ollut ihanaa aikaa. Lapsillekin on varmasti avioeron jälkeen ollut ihanaa, että äiti on ollut kotona aina syömässä yhdessä aamupalaa, iltapalaa ja kaikkea siltä väliltä, Ziprus sanoo.