Euroopan ja Aasian pörsseissä suuriakin nousuja perjantaina

Euroopan pörsseissä nähtiin perjantaina reipastakin nousua, vaikka osassa pörssejä nousutahti maltillistui päivän mittaan.

Pariisin CAC 40 -indeksi lopetti pörssiviikon viimeisen päivän peräti viiden prosentin kasvussa, ja Frankfurtissakin nousua nähtiin yli 3,5 prosenttia.
Myös Helsingin pörssi oli aamupäivällä reippaassa neljän prosentin nousussa, mutta OMXH-indeksin tahti hyytyi päivän mittaan. Loppulukemassa piristystä oli enää prosentin verran.

Myös Lontoossa pirteä aloitus suli vajaan prosentin nousuun. Britanniassa on odotettu maan hallitukselta uutta tukipakettia koronaviruksen vastaisiin toimiin, mutta sitä ei perjantaina kuulunut.

Helsingissä nousijoihin lukeutui lentoyhtiö Finnair, jolle hallitus kertoi suunnittelevansa tukea valtiontakauksen muodossa. Yhtiön kurssi tukevoitui lähes 12 prosenttia.

New Yorkissa nousu yski

Reipasta nousua nähtiin myös osassa Aasian pörssejä. Reipasta rallia oli tarjolla esimerkiksi Hongkongissa, jossa Hang Seng -indeksi vahvistui lähes 5,1 prosenttia. Soulissa nousua kertyi yli seitsemän ja Taipeissa runsaat kuusi prosenttia. Shanghain keskeinen Composite-indeksi sen sijaan päätyi vain 1,6 prosenttia plussalle. Tokiossa vietettiin vapaapäivää.

Markkinoita ovat viime päivinä kirittäneet tukitoimet, joita keskuspankit ympäri maailmaa ovat ilmoittaneet koronaviruspandemiasta kärsivien markkinoiden tukemiseksi.

Kaikkialla toimien vetovoima alkoi kuitenkin perjantaina hiipua. Wall Streetin keskeiset indeksit olivat pörssipäivän puolivälissä nollan molemmin puolin. Plussalle oli kivunnut vain teknologiapainotteinen Nasdaq Composite, sekin vain 0,3 prosentin verran.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti torstaina lisätoimista talouden tukemiseksi. Lisäksi Yhdysvaltain kongressissa pyrittiin saamaan eteenpäin jättimäistä tukipakettia. Republikaanipuolueen edustajat ajavat pakettia, jonka arvo on peräti tuhat miljardia dollaria.

New Yorkissa kerrottiin kuitenkin perjantaina rajoituksista, joiden mukaan lukuisten liikkeiden pitää sulkea ovensa koronaepidemian vuoksi sunnuntaista alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat