EU:n tautienehkäisykeskus ei pidä pakollisia koronatestejä Kiinasta tuleville tarpeellisina – joka toisella Kiinasta Milanoon tulleella positiivinen koronatesti
EU:n alainen Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) pitää pakollisten koronatestien käyttöönottoa Kiinasta tuleville matkustajille tarpeettomana.
Keskuksen mukaan Kiinan rajusti kasvaneet koronatartunnat eivät muodosta uhkaa EU:n alueella, koska väestön immuniteetti on korkea.
– Mahdollisten alueelle tulevien uusien tartuntojen määrä on verrattain vähäinen, kun niitä verrataan tartuntamääriin jotka kiertävät alueella päivittäin, ja joiden kanssa terveydenhuoltojärjestelmät tulevat tällä hetkellä toimeen, viraston lausunnossa sanottiin.
Muun muassa Yhdysvallat ja useat muut maat ovat jo ottaneet tai ovat ottamassa käyttöön pakolliset koronatestit Kiinasta tuleville.
Myös Italia on vaatinut Kiinasta saapuville pakollista koronatestausta. The Guardian kertoo, että yli puolella viime aikoina Kiinasta Malpensan kansainväliselle lentoasemalle Milanoon saapuneella on ollut positiivinen koronatestitulos.
Kiina luopui aikaisemmin tässä kuussa jyrkästä nollakoronapolitiikastaan, minkä jälkeen tartunnat lähtivät nopeaan kasvuun maassa.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää