EU-komissio: Syytökset Assi Liikasta vastaan ovat vääriä

EU:n komission mukaan komissaari Erkki Liikasen puoliso Assi Liikanen ei ole syyllistynyt väärinkäytöksiin tai sopimattomaan menettelyyn toimiessaan EU:n rahoittaman Stakesin tutkimuksen yhdyshenkilönä. Sosiaaliasioista vastaava komissaari Padraig Flynn toteaa virallisessa vastauksessaan komissiolle esitettyyn kirjalliseen kysymykseen, että EU:n parlamentissa esitetyt epäilyt ovat vääriä.

Komission mukaan Assi eli Hanna-Liisa Liikanen on toiminut normaalisti virkamiehenä ja saanut palkkansa Suomen valtiolta. Italialaisen parlamentaarikon esittämässä kysymyksessä epäiltiin, että Assi Liikanen olisi käyttänyt miehensä asemaa hyväkseen EU:n rahoittamassa tutkimusprojektissa.

Komissio muistuttaa, että Stakesin ja EU:n solmima sopimus iäkkäiden naisten asemaa koskevasta tutkimuksesta tehtiin tarjouskilpailun pohjalta vuonna 1994, eli jo ennen kuin Erkki Liikanen oli komissaarin tehtävässä.

Assi Liikanen toimi projektia koordinoivan ryhmän vetäjänä ja allekirjoitti sopimuksen yhdessä Stakesin (sosiaali- terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus) pääjohtajan Vappu Taipaleen kanssa.

Assia luultiin yritykseksi

Epäilyt perustuivat tietoihin, että Liikasen kotiosoitteessa olisi Assi-nimisen yhtiön kotipaikka. Assi-nimistä yhtiötä ei Suomen yritysrekisteristä ole löytynyt, eikä komissiokaan sano tuntevansa tämän nimistä yhtiötä. Sekaannuksen katsotaan johtuvan siitä, että Assi on Hanna-Liisa Liikasen kutsumanimi.

Italialainen oikeistolainen EU-parlamentaarikko Christiana Muscardini epäili kysymyksessään, että EU:n komissio on tehnyt sopimuksen naisen kanssa, "joka johtaa ASSI-nimistä yritystä" ja joka on naimisissa EU:n komissaarin kanssa. "ASSI-yrityksen" osoitekin oli sama kuin Liikasella.

Komissio on kahdesti aiemmin, vuosina 1995 ja 1996, joutunut tyrmäämään vastaavia Liikaseen kohdistuneita epäilyjä. Kaksi viimeistä kirjallista kysymystä ovat olleet italialaisten europarlamentaarikkojen tekemiä.

Erkki Liikasen puolison asema nousi laajalti esille eurooppalaisissa tiedotusvälineissä, kun monia muita komissaareja epäiltiin talousepäselvyyksistä EU:n projekteissa. Stakes teki tutkimuksen yhdessä irlantilaisten, portugalilaisten ja kreikkalaisten korkeakoulujen kanssa. EU:n komissio maksoi 65 prosenttia eli 1,5 miljoonaa markkaa hankkeen kustannuksista.

Komission mukaan projekti saatiin toteutettua onnistuneesti. Assi Liikanen on työskennellyt sosiaali- ja terveysalan virkamiehenä vuodesta 1972.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat