Mainos

EU-komissio ehdottaa arvonlisäveron alennusta digimedialle

EU:n komissio saattaa antaa mahdollisuuden digimedian arvonlisäveron alennukselle. Komissio kertoi tänään julkistetussa toimenpidesuunnitelmassa unionin arvonlisäverojärjestelmän uudistamisesta.

Komission on tarkoitus antaa vuoden loppuun mennessä lainsäädäntöehdotus, johon sisältyy myös digimedian alennettu arvonlisävero.

Suomessa median digitaalisilla sisällöillä on nykyään 24 prosentin arvonlisävero. Painettujen sanoma- ja aikakauslehtien tilausten arvonlisävero nostettiin edellisellä vaalikaudella nollasta kymmeneen prosenttiin.

Viestinnän keskusliiton mukaan korkea arvonlisävero on ollut yksi syy median digitalisaation hitaalle etenemiselle.

Viestinnän keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Viitasaari sanoo tiedotteessaan, että digimedian arvonlisäveron alennus saattaisi helpottaa median työllistämiskykyä.

– Mediasisältöjen verorasituksen keventäminen olisi viesti siitä, että median liiketoimintaedellytyksiä halutaan vahvistaa. Suomen eduskunnalle on nyt avautumassa mahdollisuus parantaa lehtien ja kirjojen kustantajien edellytyksiä jatkaa sivistävää ja kansanvaltaa tukevaa työtään myös digitaalisissa kanavissa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.