Mainos

EU ei kiellä huonomaineisen kemikaalin käyttöä kosmetiikkatuotteissa

Kosmetiikan säilöntäaineena jo yli 30 vuotta käytettyä bakteerimyrkky triklosaania saa olla tiettyinä pitoisuuksina EU-alueella myytävässä kosmetiikassa.

Triklosaania käytetään muun muassa saippuoissa, hammastahnoissa ja deodoranteissa.

Antimikrobinen triklosaani toimii tehokkaasti haitallisia pieneliöitä, kuten bakteereja ja hometta vastaan.

Minnesota kieltää triklosaanin

Yhdysvaltain ruoka- ja lääkehallinto FDA varoitti viime joulukuussa triklosaanin mahdollisesti aiheuttamista riskeistä.

Minnesotan osavaltio onkin ryhtynyt järeisiin toimenpiteisiin kemikaalin osalta. Osavaltion kuvernööri Mark Dayton allekirjoitti toukokuussa lain, joka kieltää triklosaania sisältävien saippuoiden ja pesuaineiden myynnin kuluttajille yksityiskäyttöön.

Kielto astuu voimaan 1.1.2017.

FDA on esittänyt, että triklosaania sisältäviä saippuoita myyvien yritysten on pystyttävä todistamaan, että heidän tuotteensa ovat yhtä tehokkaita kuin tavalliset saippuat. Lisäksi yritysten pitäisi pystyä todistamaan, että heidän tuotteensa ovat turvallisia myös pitkäaikaisessa käytössä. 

Huonon maineen kemikaali on saanut siksi, ettei kukaan tiedä sen pitkäaikaisvaikutuksia. 

Vaikka kemikaalista ei ole olemassa täysin luotettavia tutkimustuloksia, viittaavat useat tutkimukset, että triklosaani voi tehdä bakteerit vastustuskykyisiksi antibiooteille. Lisäksi on viitteitä siitä, että triklosaani voi vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan. 

Ylitarkastaja Jarkko Loikkanen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista kertoo, että triklosaani on sallittu säilöntäaine kosmeettisissa valmisteissa EU-alueella. 

– EU-säännösten mukaan triklosaanin enimmäispitoisuus käyttövalmiissa kosmeettisessa valmisteessa on 0,3 prosenttia, sanoo Loikkanen.

Säännökset tulevat kuitenkin tiukentumaan jatkossa. 

– Suuvesien osalta triklosaanin enimmäispitoituus on tulevaisuudessa 0,2 prosenttia.  

Laukkasen mukaan triklosaanin käytöstä on mainittava kosmetiikkavalmisteen sisällysluettelossa.

"Antibakteerisia aineita ei tarvita kodin siivoukseen" 

Antibakteeristen aineiden käyttöä ja niiden hyötyjä on kyseenalaitettu viime aikona. 

Suomessa Allergia- ja astmaliitto linjasi alkuvuodesta, ettei antibakteerisia aineita tarvita kodin perussiivouksessa. 

– Desinfiointiaineita ja antibakteerisia puhdistusaineita käytetään nykyisin turhaan ja liikaa, sanoo sisäilma-asiantuntija Tuula Syrjänen Hengitysliiton ja Allergia- ja astmaliiton sisäilma- ja korjausneuvonnasta. 

Syrjänen muistuttaa, että desinfiointi- ja antibakteeriset aineet on suunniteltu tuhoamaan mikrobeita. 

– Näiden aineiden liiallinen käyttö voi kuitenkin tuhota myös hyödyllisiä mikrobeja. Lisäksi se saattaa johtaa siihen, että mikrobit kehittävät entistä paremman vastuskyvyn. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.