Etelässä yhä kesä, pohjoisessa lunta ja mustaa jäätä – näin hurjasti sää viilenee tällä viikolla!

Syksy näyttäisi nyt saapuneen kunnolla sateiden kera, ja tuo mukanaan jo ensimmäiset lumisateet maan pohjoisosiin.

Pohjoisesta virtaa kylmää ilmaa Suomeen tällä viikolla. Lähipäivinä asteet viilenevät, ja loppuviikosta on koko maassa voi olla alle 10 astetta, varsinkin öisin.

Viikko alkaa sateisena, ja puolivälin paikkeilla kuivaa ja kylmää ilmaa virtaa Jäämereltä.

– Pohjoisen tuntureilla kehittyy kuurosateita, ja ne ovat olomuodoltaan lunta, meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo. 

Lumea ei luultavimmin voida kuitenkaan kutsua vielä ensilumeksi, koska se ei jää maahan, vaan sulaa välittömästi. 

– Vielä ei kannata suksien kanssa lähteä sinne rinteeseen, koska maahan ei jää mitään, Rintaniemi kehottaa. 

Etelä-Suomessa on yhä kesä

Rintaniemi kertoo, että virallisesti syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on alle 10 astetta. Siihen päästään jo Pohjois-Suomessa, mutta Etelä-Suomessa on vielä virallisesti kesä. 

– Vaikka säiden puolesta ei siltä vaikutakaan, Rintaniemi toteaa. 

Tällä viikolla sataa vettä joka päivä jossain päin maata.

Alkuviikosta sateet ovat runsaita etelässä, ja loppuviikosta kylmenevä ilma saattaa muuttaa sateen rännäksi. Loppuviikolla lämpötila on 10 asteen molemmin puolin.

Pohjoisessa saattaa muodostua mustaa jäätä

Lapissa yölämpötilat ovat jo käyneet pakkasen puolella, ja se on todennäköistä myös tällä viikolla. Rintaniemi varoittaa, että mustaa jäätä saattaa jo esiintyä teiden pinnassa. 

Mustaksi jääksi kutsutaan jäätä, joka on muodostunut tien pintaan. Sitä voi olla vaikea havaita, koska tumma asfaltti kuultaa läpinäkyvän jään läpi.

Katso MTV Uutiset Liven säälähetys kokonaisuudessaan jutun alussa olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat