Etelä-Korea ja Yhdysvallat aloittivat sotaharjoitukset – Pohjois-Korea testasi risteilyohjuksia
Etelä-Korea ja Yhdysvallat aloittivat maanantaina suurimmat yhteiset sotaharjoituksensa viiteen vuoteen samalla kun Pohjois-Korea ilmoitti testanneensa kahta sukellusveneestä laukaistavaa ydinohjusta.
– Kaksi risteilyohjusta osui tarkasti niille tarkoitettuihin maaleihin merellä, vakuutti Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA.
Pohjois-Korean mukaan testin tarkoituksena oli varmistua, että maa kykenee käyttämään ydinpelotettaan eri paikoista.
YK:n pakotteet eivät tarkkaan ottaen kiellä Pohjois-Koreaa testaamasta risteilyohjuksia, mutta viittaukset ydinaseeseen eivät luonnollisestikaan olisi sallittuja.
Sotilastarkkailijoiden mukaan maanantaisesta testistä huolimatta on hyvin epävarmaa, onko Pohjois-Korealla kunnollista kykyä käyttää sukellusveneitä ohjuksien laukaisuun.
Eteläkorealaisen Ewhan yliopiston professorin Park Won-gonin mukaan Pohjois-Korean valtiollisen median kuvien perusteella näyttää siltä, että ohjus tai ohjukset ammuttiin sukellusveneen ollessa pinnan yläpuolella.
– Silloinhan sukellusveneestä ampumisessa ei juuri ole järkeä, koska sitä ei voi tehdä huomaamattomasti. Vaikka Pohjois-Korea sanoo käyttävänsä aseita tietyllä tavalla, on eri asia, onko heidän sanomisillaan uskottavuutta, Park pohti.
Harjoitus ilmentää Yhdysvaltojen politiikan muutosta
Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen yhteisen sotaharjoituksen on määrä kestää kymmenen päivää.
Tutkijan mukaan Vapauden kilveksi nimetyssä sotaharjoituksessa näkyy muutos Yhdysvaltojen Pohjois-Korean politiikassa.
Vaikka Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean virallinen kanta edelleen on se, että Pohjois-Korean on luovuttava ydinaseistaan ennen kuin neuvottelut pakotteiden poistamisesta voidaan aloittaa, uskoo tutkija Yhdysvaltojen jo hyväksyneen, ettei Pohjois-Korea tee niin koskaan.
– Vapauden kilvestä tulee hyvin erilainen, niin määrällisesti kuin laadullisestikin, verrattuna viime vuosien harjoituksiin, uskoi World Institute for North Korea Studies -ajatushautomon tutkija An Chan-il.
Eläköityneen eteläkorealaiskenraalin Chun In-bumin mukaan Pohjois-Korea käyttää todennäköisesti uutta, suurempaa harjoitusta syynä panostaa entistä kiivaammin kiellettyyn aseohjelmaansa.
– Erilaisia ohjustestejä ja jopa ydinkoe on odotettavissa. Pelottelu jatkuu, minkä ei pitäisi olla yllätys, ennakoi ex-kenraali.
Uusimmat
-
16:40
MTV seuraa: Leijonilla kasvojenpesun paikka – Suomi haastaa Kanadan
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:29
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
Lataa lisää