Etelä-Afrikan kuivuus voi näkyä Suomessakin hedelmätiskeillä

Etelä-Afrikan kuivuus
Paikallisia noutamassa juomavettä lähteeltä St. Jamesissa, noin 25 kilometrin päässä Kapkaupungin keskustasta, Etelä-Afrikassa 19. tammikuuta 2018.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 01.03.2018 19:59

MTV UUTISET - REUTERS

Etelä-Afrikkaa jo kuukausia piinannut kuivuus voi pian näkyä jo Suomessakin.

Etelä-Afrikan kuivimmissa osissa on viime ajat laskettu viikkoja siihen hetkeen, kun vesi loppuu hanoista kokonaan. Nyt näyttäisi, että tuo päivä koittaa kesäkuun alussa.

Kuivuuden arvioidaan leikkaavan mm. hedelmäsatoja vähintään 20 prosentilla. Etelä-Afrikka on yksi maailman suurimpia appelsiininviejiä. Maa tuottaa myös päärynöitä ja viinirypäleitä, joita se vie pääasiallisesti EU-maihin - myös Suomeen, Britanniaan ja Venäjälle.

Etelä-Afrikan vehnäsadon pelätään paikoin tuhoutuvan tänä vuonna täysin. Maataloussektorilla arvioidaan, että 30 000 työpaikkaa on jo menetetty kuivuuden vuoksi. Kuivimmilla alueilla maatilat ovat joutuneet leikkaamaan vedenkäyttöään jopa 60 prosentilla.

Etelä-Afrikka on julistanut kansallisen hätätilan eteläisille ja läntisille alueilleen. Myös Kapkaupungissa vallitsee hätätila ja vedensaantia rajoitetaan suuresti. Vedenjakelupisteet ovat olleet jo viikkoja tuttu näky kaupungilla.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat