Espoon Kilo 15.7.2001

Hei Soppamies, tule Espoon Kiloon kokkaamaan viidelle ennustajaeukolle. Porukkamme kokoontuu joka vuosi katsomaan miltä tulevaisuus näyttää: Perinnöt, lapset...avioerotkin. Olisi taivaallista nauttia ennustusillan antimista ilman ruuanlaittovastuuta. Ennustan, että tapaamme tänä kesänä...

(kaikki ohjeet neljälle ruokailijalle)

Lohi- ja katkarapusushit

3 dl japanilaista tai kalifornialaista sushi-riisiä, hätätapauksessa puuroriisiä
3,5 dl vettä
5 rkl riisiviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
wasabi-tahnaa putkilosta tai jauheesta
700 g merilohifilettä
200 g kuorittuja katkarapuja

1. Liota riisiä kylmässsä vedessä pari tuntia, huuhtele ja laita kattilaan. Lisää kattilaan vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sammuta levy, pistä kansi päälle ja kypsyttele jälkilämmöllä valmiiksi (n. 15 minuuttia).
2. Jäähdytä riisi huoneenlämpöiseksi. Mausta etikalla, suolalla ja sokerilla. Sekoita varovasti.
3. Poista lohesta ruodot, siivoa fileen päät ja leikkaa pois rasvaisimmat kohdat. Leikkaa lohesta terävällä veitsellä ohuehkoja (4-5 mm) annospaloja.
4. Pyörittele kylmään veteen kastetuin sormin riisistä soikeita palleroita. Sipaise riisin päälle kevyesti wasabi-tahnaa ja aseta päälle kalaviipale. Katkarapuja yhden sushin päälle mahtuu 3-4 kappaletta.
5. Sekoita susheille dippikastike, johon voit laittaa tuoretta raastettua inkivääriä (2 rkl), 1 dl soijakastikettta, tilkan sitruunamehua ja koristeeksi silputtua ruohosipulia.

Itämaisia nuudeleita ja paahdettua broilerinrintaa

Broilerinrintoihin:

4 broilerin rintafilettä luineen
1 dl kasvisöljyä
1 tuore punainen chili
1 limen mehu
5 rkl tuoretta korianteria
kasvisöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria

1. Tee kasvisöljystä, pilkotusta chilistä (poista siemenet), limen mehusta ja tuoreesta pilkotusta korianterista pikamarinadi ja valuta broilerinfileiden päälle, Kääntele hyvin niin että fileet maustuvat joka puolelta tasaisesti. Mausta suolalla ja pippurilla.
2. Lorauta pannulle kasvisöljyä ja lämmitä kuumaksi. Paista rintafileet ensin nahkapuoli alaspäin niin että ne saavat kauniin, rapean ruskean pinnan. Käännä ja paista vielä toiselta puolelta muutama minuutti.
3. Siirrä broilerit uuniastiaan ja kypsyttele 200 asteessa noin 10 minuuttia.
4. Poista fileistä luut, leikkaa ohuiksi siivuiksi. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Nuudelikeittoon:

pala tuoretta inkivääriä
muutama oksa tuoretta korianteria
puolikas palko tuoretta chilia
1 dl vahvaa kasvislientä
9 dl vettä
loraus kookosmaitoa
1/2 sitruunan mehu

2-3 eri väristä paprikaa
2-3 porkkanaa
muutama kevätsipuli (myös vihreät osat)
kourallinen härkäpapuja tai herneenpalkoja
pieni purkki bambulatuja
1 paketti nuudeleita (n. 200 g)

1. Pilko kaikki kasvikset pieniksi.
2. Lämmitä keittokattilassa vesi ja 1 dl kasvislientä, anna kiehua. Lisää joukkoon loraus kookosmaitoa, suikaloitu inkivääri, korianteri, chili sekä kookosmaito. Anna kiehua hetken aikaa.
3. Lisää loput pilkotut kasvikset: paprikat, porkkanat, pavut ja kevätsipulit. Kiehuttele pari minuuttia.
4. Lisää lopuksi kuivat nuudelit ja bambulastut. Nuudelit kypsyvät valmiiksi 2-3 minuutissa.
5. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
6. Annostele nuudelit ja kasvikset syviin keittolautasiin. Asettele siivutetut kananrinnat päälle ja koristele tuoreella korianterilla tai ruohosipulilla. Tarjoa heti.

Mangosorbettia ja liekitettyä ananasta

2 dl sokeria
1 dl kermaa
2 dl kookosmaitoa

1 ananas
voita
kasvisöljyä
Ricardia tai muuta anispohjaista viinaa liekittämiseen
1 l mangosorbettia tai jäätelöä/sorbettia oman maun mukaan

1. Tee ensin kinuskikastike: paahda sokeria hiljaisella lämmöllä, kunnes se alkaa tummua. Lisää kerma ja kookosmaito. Keittele jatkuvasti hämmentäen kasaan, kunnes noin kolmasosa nesteestä on haihtunut.
2. Kuori tuore ananas. Leikkaa siivuiksi ja poista kovat keskikohdat. Laita paistinpannulle voita ja öljyä. Paista ananaksia pannulla molemmin puolin hetken aikaa kovalla lämmöllä, niin että ne vähän ruskistuvat. Lorauta sekaan ruokalusikallinen anisviinaa (esim. Ricardia) ja liekitä.
3. Aseta ananasrenkaat lautasille, tee päälle reilut pallot sorbettia/jäätelöä ja valuta kinuskastiketta lautasen reunoille.

Lue myös:

    Uusimmat