Espanjassa jatkettiin poikkeustilaa puolella vuodella koronan vuoksi

7:16
Euroopan koronatilanne pahenee: EU-johtajilla ylimääräinen kokous

Espanjan parlamentti hyväksyi torstaina poikkeustilan jatkamisen puolella vuodella koronapandemian vuoksi. Poikkeustilan on nyt määrä päättyä 9. toukokuuta.

Poikkeustilan aikana Espanjan 17 aluehallintoa voivat halutessaan rajoittaa ihmisten liikkumista esimerkiksi määräämällä ulkonaliikkumiskieltoja tai kieltämällä alueiden rajat ylittävän liikkumisen.

Poikkeustila hyväksyttiin äänin 194–53. Peräti 99 kansanedustajaa oli poissa äänestyksestä, heidän joukossaan muun muassa suurimman oppositiopuolueen konservatiivisen Partido Popularin (PP) edustajat.

PP olisi halunnut, että poikkeustilaa jatketaan vain joulukuuhun saakka.

Espanjasta tuli viime viikolla ensimmäinen EU-maa, jossa on rekisteröity yli miljoona koronavirustartuntaa. Viruksen seurauksena on kuollut yli 35 000 ihmistä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja