Esko Seppäsen pysäyttää vain hauen kutu

Kun Esko Seppänen jäi eläkkeelle Euroopan Parlamentista niiden oli turha huokaista helpotuksesta, jotka pelkäävät hänen terävää kritiikkiään talouselämän ja politiikan salatuistakin kiemuroista. Seppänen on keskittynyt kirjallisuuteen mutta ei kesysti.

Hän arvioi uutuuksia tällä mtv3.fi/kirjat -sivulla.

Seppänen murskaa Suomen Pankin gloorian sanomalla:

- Ennen pankkivaltuutetut edustivat parasta yhteiskunnallista osaamista, jota oli olemassa, mutta varsinkin sotien jälkeen pankkivaltuusmiesten ja -naisten kelpoisuustaso laski. Tänään on sitten yhdentekevää, keitä he ovat; onhan pankkivaltuustolta viety valta tekemällä Suomen Pankista Euroopan Keskuspankille alisteinen haarakonttori.

Seppäsen arvio on kokonaisuudessaan sivulla mtv3.fi/kirjat/mielenkiintoiset kirjat.

Viime aikoina Seppänen kertoo kirjoittaneensa enemmän kuin lukeneensa.

- Nyt on viimeisteltävänä neljäs kirja kolmeen vuoteen.

Syksyllä ilmestyvä kirja ruotii Euroopan talousunioni EMU:n rakenteellisia virheitä ja eurokriisin syitä.

Hauki kutsuu Puumalaan

Seppänen pelaa aktiivisesti tennistä sisähallissa Helsingissä. Kirjoittamis- ja lukemisrupeaman pysäyttää vain hauen kutu Saimalla, jonne Seppänen menee narraamaan mökkirantansa vonkaleita Puumalaan. Hänestä on muutenkin kehkeytynyt kesäsavolainen - hän kuuluu muun muassa maakuntajohtaja Matti Viialaisen kokoamaan Mikkelin mafiaan.

Seppänen kirjakauppojen aktiiviasiakas. Hän kiittelee viime vuosien suomalaista kirjasatoa erittäin hyväksi.

- Ostan kaikki kiinnostavat kirjat. Nyt lukemista odottava pino on kasvanut sadan kirjan kokoiseksi, kertoo Seppänen.

- Lukuvuorossa ovat seuraavina Riikka Pulkkisen, Sirpa Kähkösen ja Sofi Oksasen tuoreimmat.

Lue myös:

    Uusimmat