Istun autossani hikisenä. On keskikesä ja ajan pitkin kuumaa asfalttia moottoritien ruuhkaisessa letkassa. Kuuntelen radiossa soivaa musiikkia ja olen hieman turta. Toiset ihmiset ne ovat lomalla, minä taas palaan töistä päivästä toiseen, ilman että lomista olisi tietoakaan. Tämä sama rutiini ei miellytä minua lainkaan ja on niin kamalan kuumakin.
Poikkean pian jonnekin huoltoasemalle ostamaan juotavaa.
Haettuani autiolta, lähes kuolleelta ja huomaamattomalta huoltoasemalta viileän cokiksen, jään bensan katkuiseen pihaan sitä nauttimaan. Mikään ei saa minua vielä siirtymään kuumaan autoon, vaan haluan pitkittää matkaani tahallisesti. Kuin härnätäkseni tyhjänä ammottavaa pihaa, kävelen ympäriinsä ja näen bensatankilla seisovan moottoripyörän. Omistaja on ilmeisesti maksamassa, koska pyörä seisoo yksinään, satulaansa kutsuvana. Lähestyn moottoripyörää mitään ajattelematta. Kuin aurinko olisi sekoittanut tänään pahasti pääni, nousen kuumalle satulalle istumaan.
Hameeni nousee hieman ylöspäin ja paljastaa reisieni muodot kaiken kansan nähtäville. Tunnen pikkuhousujeni lävitse kuuman nahkaisen satulan vasten jalkoväliäni. Tarraudun kiinni kahvoihin ja suljen silmäni aurinkolasieni alla. Miten nautittavaa olisikaan huristella tällaisella menopelillä kuumalla ilmalla. Ainakin ilmanvaihto toimisi. Pitäisiköhän ostaa itselleni tällainen, kun ei lomistakaan ole tietoa.
En huomaa lähestyviä askeleita, muuten niin autiolla pihamaalla. Tunnen kuinka joku tarrautuu minuun äkisti ja käynnistää samalla moottorin. Hätäännyn hetkeksi, mutta silloin olemmekin jo liikkeessä. Huomaan istuvani edelleen moottoripyörän selässä ja se painaa kovaa kohti moottoritien liittymää.
