Eroottinen novelli: Elina ei enää asu täällä
Elina oli raivoissaan. Rakas aviomies ei ollut maininnut, että työviikko ei pääty perjantaiseen kimppapulloon, vaan että huusholliin tulisi työpaikan uusi pariskunta kylään.
Kiitti kauheasti.
-Siis kuvitteletko sä ihan oikeasti että mulla on aikaa enemmän ku sulla? Samat 24 tuntia tässä venyy ja paukkuu täälläkin, jollet tiennyt!
Puhelimen toisessa päässä Rami yritti tyynnytellä kiukkupussia.
-Ei tartte siivota eikä laittaa mitään, ne tulee vaan pikaisesti käymään. Semmonen vanhanaikainen kahvillakäynti, kai sä ne muistat omasta lapsuudestas Kuopiosta, siippa liverteli.
Sehän siinä juuri olikin. Elina muisti ne.
Ei sellaista ”piipahtamista”, ettei äiti ollut pannut tupaa hyrskyn myrskyn ja höykyttänyt lapsia milloin leipomaan hengenhädässä lämpimäisiä, milloin menemään jaloista pois. Pahimmillaan yksikin kaveriporukka oli viihtynyt muorin pitopalvelussa kolmatta vuorokautta, kun oli ollut kuulemma niin lystiä.
Elina kiroili raskaasti.
-Mä tuun suoraan duunista ja meen niiden kupposten jälkeen yläkertaan jatkamaan kirjottamista. Yks raportti odottaa lähtöä Brysseliin vielä tänä yönä, nainen paukautti.
-Okei, okei. Illu on mun lätkäfrendi ja nykyinen kollega vuodelta ziljoona, ja sen uus tyttöystävä joku sairaanhoitaja. Se haluaa tuoda leidin näytille, ei muuta.
Elina löi luurin kiinni. Mitä hemmettiä miehet oikein ajattelivat, kun yhden uusi piti tuoda naimisissa olevalle kaverille arvioitavaksi?
Seitsemän aikaan alakerrassa pärähti summeri. Elina avasi oven sen kummemmin miettimättä, meikittömänä ja verkkareissa.Oven takana seisoi Illu, eli Ilmari, eli Elinan lukioaikainen ihastus. Shokki veti Elinan polvet veteliksi.
Ällistys oli molemminpuolinen.
-Ei hemmetti, ei jumaliste…. Mitä sä Elina täällä teet, huudahti Illu ja repäisi oven selkosenselälleen.
-Kiitti juu, sitä samaa vaan. Mä asun täällä, tiedokses. Kerros yksikin hyvä syy miks toi juntti tuolla sisällä ei oo kertonu sun sukunimeäs?
Ilmari katseli raivosta tärisevää naista edessään ja hymähti.
-Totnoin, mä taisin ite jättää kertomatta… Lätkäporukoissa oltiin aina Illu ja Rami, pakkipari kakkonen…
-Jaa tunnette siis niinku paremminkin? Mitäs kaikkea on tullu saunassa puhuttua, Elina tivasi pohtien samalla, mikä kosto voisi olla aviosiipalle suloisin.
-No ei me nyt mitään….Hei, tässä on muuten Ella.
Oveen takaa astui esiin Elinaa hieman nuorempi ja vaaleampi nainen, jonka meikki oli aavistuksen liian vahva ja hame varsin lyhyt.
-Moi.
-No terve.
Tylyt ja lyhyet päiväät eivät mitenkään piristäneet tunnelmaa.
-No mutta tervetuloa taloon, kuului Ramin ääni takaa.
-Panin justiinsa saunan päälle, kai te nyt sen verran ehditte?
Elina puri hampaitaan yhteen niin että poskilihakset tärisivät.
-Mä kyllä ajattelin että me, siis sä ja mä, mennään saunaan sitten myöhemmin!!
-No, no rakas vaimo, kai nyt pelimiesten pitää lauteille päästä, Rami nauroi hyväntahtoisesti.
Ilta kului kireissä tunnelmissa. Miehet kävivät välillä lämmittelemässä ja tulivat sitten taas olohuoneen puolelle olutpulloinensa. Elina tuijotti tylsää ranskalaista elokuvaa, Ella nyyhötti vaiteliaana omassa nurkassaan.Viiniä oli mennyt toista pulloa.
Kun kello läheni kymmentä, Elina totesi ykskantaan menevänsä yläkertaan töihin.
-Älä nyt leikistä suutu, tyttöhyvä. Menkää te naiset vuorostanne tuonnenoin, niin me miehet katetaan sillävälin ruoka pöytään, Masa lepytteli.
-Jaa ruoka? Ei meidän jääkaapissa ole edes valoa, kun herralta on muutama piuha vielä vetämättä, Elina tiuskaisi raa´asti.
-Ollaan syöty lämpimät ateriat töissä ja aamiaiset lähiravintolassa, kun tämä nörtti tässä ei saanut rakennusmiehiä kiinni…
Kyyneleet nousivat naisen silmiin. Väsytti ihan sikana.Omakotitalo oli tullut ihan liian kalliiksi, ja urakoitsija oli jättänyt loppumetreillä tämän kohteen oman onnensa nojaan. Oli kuulemma muita kiireitä.
Elina ryntäsi saunaan ja antoi kyynelten tulla. Voi luoja, miten loppu ihminen saattoi olla. Ovi kävi toiseen kertaan, kun Ella astui sisään.
-Voinko tulla samaan aikaan, hän kysyi varovasti.
Korostuksesta päätellen nainen ei ollut ihan täkäläisiä.
-Tule vaan, ei se haittaa. Anteeksi, mutta olen niin kauhean väsynyt…
-Ei se mitään. Jos haluat, voin hieroa, parantaa käsillä. Se on taito, jonka sain mummiltani perintönä. Meillä Rigassa naiset auttaa aina toisiaan.
-No mikä ettei, ei tässä nyt muutakaan ole, Elina tuhahti.
Jaa latvialainen hoitsu, mitä vielä…
Naiset riisutuivat ja käärivät pyyhkeet ympärilleen ennen lämpöiseen menoa.
Hassua, että suomalaisen kanssa sitä olisi automaattisesti menty alasti, mutta ulkomaisen kanssa on yhtäkkiä häveliäs, Elina pohti ja heitti löylyä. Lihakset rentoutuivat hiljalleen, hikihelmet nousivat iholle.
-Onko sinun hyvä olla siinä, Ella kysyi.
-On, mutta alkaahan tässä tulla jo vähän kuuma.
-Jos haluat, käy tuohon alemmalle tasolle, niin käsittelen yläselkääsi vähän, Ella sanoi.
Voimakkaat sormet hieroivat ensin niskan, sitten kallonpohjan ja olkapäät ja kuljeksivat siitä selkärankaa pitkin kohti pakaroita. Ristiselän kohdalla ote muuttui kevyemmäksi. Ella piirsi kynsillään pieniä symmetrisiä kolmioita sinne sun tänne, näennäisen harmittomasti. Terävän ja hellän välinen pieni ero kiihotti oudosti.
Elinan ihoa kihelmöi. Mitenköhän kauan sitten Rami viimeksi oli hieronut tai hyväillyt häntä?
-Sinulla on kaunis selkä, Ella sanoi.
-Mutta sinun selässä asuu myös suru. Mikä itkettää?
Elinan silmistä valui kyyneleet vuolaana virtana. Nyyhkytyksen lomassa ulos purkautui tarina miehestä, joka halusi vain esittelykappaleen kotiin, mutta joka ei enää syttynyt vaimostaan.
-Hah. Sinun täytyy ruveta käyttämään mielikuvitusta, Ella heitti.
-Ja nyt, käänny makaamaan selällesi tuohon ylös, ettei tule kylmä.
Latvialaisen naisen sormet painelivat kasvojen ja korvien akupisteitä tottuneesti. Niska ei enää tuntunut niin jumittunellta, mutta sydämeen sattui ilkeästi.
-Ei ne ole rytmihäiriöitä, sinulla ei vaan veri kierrä kunnolla, Ella sanoi ja jatkoi rintakehän lempeää hierontaa.
Elina oli hämillään. Naisen kosketus rentoutti ja pelotti yhtä aikaa. Hän veti pyyhettä tiukemmin ympärilleen.
-Oletko ujo, Ella kysyi kiusoitellen?
Elina oli vaiti. Jotain tuossa naurahduksessa ja kosketuksessa herätti kauan levossa olleen himon.
-Se on ihan tavallista, että keho reagoi näin kun on kova stressi, vieras nainen selitti.
-Jos nyt miehesi tulisi tänne ja näkisi meidät, hän varmasti hämmentyisi samalla tavalla. Se kiihottaa poikia, halusi ne tai ei.
Elina värähti. Se oli ollut yksi hänen fantasioistaan jo kauan, olla toisen naisen kanssa. Rohkeus ja mikälie siveydentunne ei ollut koskaan antanut myöten tehdä toiveesta totta. Omissa iltapäivähetkissä juuri nämä kuvitelmat rentouttivat nopeimmin.
-Tiedätkö muuten mistä tietää, onko nainen seksuaalisesti aktiivinen vai ei, Ella kysyi.
-No miten?
-Tässä näin on yksi akupunktiopiste, latvialainen jutteli ja painoi samalla pohjetta peukaloillaan.
-Jos tähän sattuu, se tarkoittaa että halua on, muttei ulospääsyä sille.
Elina ulvahti tuskasta.
-Niin minä vähän ajattelinkin, Ella naurahti käheästi.
Kun toinenkin pohje oli käsitelty, Elina tärisi lähes kauttaaltaan. Teki mieli jotain, mutta mitä?
Omissa unelmissa paikka ja henkilö olivat täysin erilaisia. Sehän haaveilussa olikin hyvää: ei tarvinnut olla looginen.
Nyt, saunan lauteilla, Elinan päässä pyöri lapsuudenaikaiset säännöt ja neuvot siitä, mikä oli oikein, mikä väärin. Sitten silmien eteen tuli toinen kuva, lukioajoilta. Oltiin oltu uimassa porukalla, ja rinnakkaisluokan kaunotar oli tahtonut rasvata hänen selkänsä aurinkosuojalla sen jälkeen.
Tyttö avasi ylileveän yläosan hakaset juuri, kun Illu oli tullut kurkkaamaan mihin neidit jäivät.Monta vuotta hän kantoi häpeää siitä, että poika oli nähnyt paljaat rinnat, mutta myös siitä, että tunsi vetoa tytön kosketukseen.
Todellisuudessa Elina kierähti istumaan ja kietoi pyyhkeen tiukasti ympärilleen.
-Kiitos Ella, hän mutisi.
-Kiitos itsellesi, olet mukava tyttö. Autan sinua mielelläni kaikessa, missä voin, nainen totesi lempeästi.
Pesuhuoneessa alastomuus tuntui jo vähän vähemmän hävettävältä.Suihkun valuessa pitkin Elinan vartaloa hän ei voinut olla tirkistelemättä Ellaa. Sillä täytyy olla silikonia noissa, ei ne muuten voi olla noin pystyt, Elina pohti.
Toinen nainen oli tuntenut katseen itsessään.
-Katsoitko tätä, hän sanoi keimaillen ja tanssi kuten paraskin strippari.
Elina punastui.
-Jep.
-Ei ole silikoneja, ei. Monen on vaikeaa uskoa se, mutta olen saanut hyvät geenit.
-Kokeile vaikka, Ella sanoi ja tuli Elinan vierelle.
Pulssi tiheni uudestaan.Elinan käsi nousi pienelle solariumin ruskettamalle rinnalle.
-Kokeile samalla tavalla kuin omia rintojasi, siis kun tarkistat ettei ole kyhmyjä, Ella neuvoi.
Elina tunnusteli sivusuunnasta ja tottahan se oli, ei siellä mitään muovia ollut.
Naiset seisoivat niin lähekkäin, että suihkuvesi valui vuoron toisen auringon paahtamaa vatsaa pitkin, vuoroin toisen vaaleiden pakaroiden vakoon. Elinan katse porautui toisen naisen silmiin.
-Kuulkaas mussukat, nyt olisi ruoka pöydässä, kailotti Rami suureen ääneen ja räväytti pesuhuoneen pariovet auki.
-Hups!!!!
Mies näytti järkyttyneeltä.
-Anteeksi, en arvannut että voisin häiritä…tai siis että häiritsen…siis että en arvannut, hän sanoi änkyttäen ja pakitti ulos.
-Joojoo, kokkikakkoset.
-Me tullaan justiinsa, Elina naurahti miehensä auki jääneelle suulle.
-Pankaa pöydälle lihaa eikä mitään prinssinakkeja, Ella laukaisi perään, kirvoittaen kunnon hekotuksen talon emännältä.
Ruokailu sujui naisten rupattelun soinnuttamana, ja oli lähes itsestäänselvää että Elina pyysi pariskuntaa jäämään yöksi.
-Eihän nyt tuonne yön selkään voi ketään ajaa, hän selitti viattoman oloisena, kun Rami muuttui kysymysmerkiksi.
Jatkuu...
BB
Uusimmat
-
16:17
Miksi raiskaaja raiskaa? Tekijällä on usein ajatusvääristymä
-
16:16
SM-liigatähti paukuttaa jäätävää jälkeä – 2000-luvulla ei vastaavaa
-
16:14
Juhlat Närpiön seurantalolla loppuivat poliisin väliintuloon
-
16:10
Kommentti: Suomalaisen voimanaisen superviikonloppu mylläsi historian uusiksi – "Poikkeuksellisen kova urheilija"
-
16:10
Al Pacino lähes kuoli koronaan – ei pulssia minuutteihin
-
16:09
Ukraina väittää vahingoittaneensa venäläisalusta Itämerellä
-
16:03
Ilmatieteen laitos aloittaa yt-neuvottelut
-
15:33
Huonekaluliike Maskun seuraamusmaksu harhaanjohtavasta markkinoinnista jää voimaan
-
15:32
Maajussi-Samuli saa huonoja uutisia
-
15:27
Suunnistaja löysi maastosta ruumiin – vainajan henkilöllisyys selvisi harvinaisten silmälasien avulla
-
15:26
Pippa Laukan vinkit laihduttajalle: "Pienet asiat usein tehokkaampia kuin totaalinen muutos"
-
14:55
SM-liigaseurat ja pelaajat hereille – Karri Kivi vinkkaa, mitä olisi syytä tehdä: "Voi pelastaa organisaation"
-
14:54
MTV tiedot: Valkeakosken raiskaajamurhaajalle tulvii uhkausviestejä – vankila ryhtyi toimiin
-
14:50
Uudet TTK-parit on arvottu – Tanssiraati häkeltyi: "Olivatkin manifestoineet tätä"
-
14:30
Yleisurheilun MM-mitalisti Kipyegon Bett kuollut 26-vuotiaana
-
14:11
Yritys päästä ennätysten kirjaan epäonnistui karmealla tavalla Intiassa
-
14:10
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, tutkijan pelkona suursodan puhkeaminen – MTV seuraa
-
13:53
Lääketieteen Nobel yhdysvaltalaistutkijoille mikro-rna:n tutkimisesta
-
13:36
Antti Törmäsestä ilouutinen: "Voin taas tehdä töitä"
-
13:33
Ensitreffit-Jyrki murtuu kyyneliin: "En kuule moitteita ulkonäöstäni"
-
Lataa lisää