Erja Häkkiselle sattui huvittava meikkimoka: "Se on ihan hirveää, koska sitä ei itse huomaa"

Erja Häkkinen lanseeraa vaatebrändin Suomeen 3:34

Kosmetiikkayritykseen mukaan lähtenyt Erja Häkkinen kertoo meikkimokistaan.

Osakkuuden Diego dalla Palma -kosmetiikkayrityksestä ostanut Erja Häkkinen kertoi hauskasta meikkimokastaan yrityksen yksityistilaisuudessa 7. maaliskuuta.

Häkkinen kertoo kohdanneensa muutamaan kertaan tilanteen, jossa hänen puuterinsa ovat tulleet kasvoilla voimakkaasti esiin tiettyjen valojen yhteydessä.

– Kun menet ravintoloihin ja yökerhoihin, missä on tietyt valot. Olen laittanut sellaista puuteria, mikä näyttää ihan spedeltä. Sulla on kauheat banaanit silmien alla. Se on ihan hirveää, koska sitä ei itse huomaa. Se on tapahtunut muutaman kerran, Häkkinen kuvailee.

Tyylistään tietoinen nainen, kertoo käyttävänsä yhtä meikkiä ylitse muiden.

– Vaikka minulla ei olisi mitään muuta meikkiä, niin minulla on aina huulet maalattu. Vaikka veisin koirankin ulos, niin minulla on aina huulipunaa.

Hugo tulee armeijaan 

Häkkinen kertoo asuvansa Monacossa. Yrittäjänaisen kaksi lasta Hugo ja Aina Häkkinen ovat jo teini-iässä. Hugo valmistautuu kevään kirjoituksiin ja aloittaa tammikuussa armeijan Suomessa.

– Hän jännittää eniten sitä, että ymmärtääkö hän kaiken armeijassa, kun hänen suomen kielitaito ei ole täydellinen. Sanoin, että siellä on niin paljon muitakin ulkomaalaisia, jotka eivät puhu yhtään suomea. Kyllä hän pärjää!

Hugo aikoo mennä armeijan jälkeen opiskelemaan suunnittelua. 14 vuotta täyttävä Aina Häkkinen aloittaa ensi syksynä lukion opinnot.

 

Lue myös:

    Uusimmat