Erittäin harasoo – täällä voi Suomessa maksaa ruplilla

Venäläisshoppailijoiden kiihtyvä virta Suomeen on rohkaissut yrittäjiä tarjoamaan mahdollisuutta tehdä ostoksia ruplilla.

Venäläinen voi huudahtaa harasoo (hyvä) ainakin Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa ja Imatralla muun muassa Prismassa, Sokoksella ja Rajamarketeissa. Niissä rupla on otettu käyväksi valuutaksi tämän vuoden aikana, Rajamarketeissa jo aiemmin.

– Ruplan vaihtaminen euroksi oli etenkin viikonloppuisin hyvin rajoitettua maakunnassamme. Se ei riittänyt kattamaan venäläisten kysyntää käyttää ruplaa. Turismi itärajan takaa on täällä jokapäiväistä, taustoittaa Etelä-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Mika Peltonen.

Setelintunnistus tehostui

Ruplan käyttöönottoon on suhtauduttu aiemmin varovaisesti, sillä liikkeellä on myös väärää rahaa, jota on vaikea huomata etenkin pienemmissä liikkeissä. Muutokset kassajärjestelmiin ja setelintunnistusjärjestelmän päivittäminen nykyaikaiseksi toivat ruplat Etelä-Karjalan osuuskauppoihin. Yhtenä rohkaisuna toimi myös Stockmann, joka otti ruplat käyttöön asteittain eri tavarataloissaan. Palvelun otti ensimmäisenä käyttöön Jumbon tavaratalo Vantaalla syyskuussa, Helsingin tavaratalo marraskuun lopulla ja Suomen muut Stockmannit joulukuun alussa.

– Etelä-Karjalan osuuskaupan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoi palautteen ruplien käyttömahdollisuudesta olleen pelkästään positiivista. Aiemmin Vormiston mukaan kaupat ovat saattaneet jäädä tekemättä, kun asiakkaalla on ollut lompakossaan vain ruplia, Peltonen jatkaa.

Peltosen mukaan tiedossa ei ole ollut yrityksiä tarjota vääriä ruplia.

– Rajamarketissa suuri osa matkustajista on venäläisiä, eikä sieltä ole kantautunut mitään negatiivista, jos olisi, niin olisi kantautunut korviini.

Ruplapalaute on ollut kiittävää myös Stockmannilla. Ruplan käyttöönotto kevensi ruuhkia etenkin vuodenvaihteessa, jolloin venäläiset viettävät talvilomiaan.

– Silloin oli piikkejä ruplan käytössä. Henkilöstölle ulkomaisen valuutan käyttö on tuttua, meillä voi maksaa myös Britannian punnilla, Ruotsin kruunuilla ja Yhdysvaltain dollareilla. Isompia ostoksia maksetaan kuitenkin pääosin pankki- tai luottokorteilla, taustoittaa Stockmannin tiedottaja Anna Bjarland.

Lue myös:

    Uusimmat