Kuvat: Erika-myrsky tappanut ainakin 20 Karibianmerellä - Floridaan julistettu hätätila

Ainakin 20 ihmistä on kuollut ja useita on edelleen kateissa trooppisen Erika-myrskyn jäljiltä Karibianmerellä Dominican saarivaltiossa. Lisäksi myrsky on tuhonnut rakennuksia ja teitä sekä huuhtonut siltoja tiehensä.  

Haitissa on varauduttu myrskyn etenemiseen esimerkiksi määräämällä matkustusrajoitteita ja avaamalla noin 2 000 hätäsuojaa, joissa on tilaa yli 47 000 ihmiselle. Muutamien ihmisten tiedetään loukkaantuneen talon sorruttua, ja kahdella alueella on raportoitu tulvia sateiden jälkeen.  

Yli 60 000 ihmistä Haitilla elää edelleen hätämajoituksessa vuoden 2010 maanjäristyksen jäljiltä. Maan hallitus on määrännyt haavoittuvia alueita evakuoitaviksi ennen myrskyn saapumista.  

Dominikaanisessa tasavallassa suljettiin kouluja, rantoja ja satamia sekä käskettiin pelastusviranomaisia olemaan valmiustilassa. Puerto Ricossa Erika jätti lähes 150 000 ihmistä ilman sähköä.  

Myös Kuuba on antanut varoituksen, ja Yhdysvalloissa Floridan osavaltioon julistettiin hätätila.

Erikan on kuitenkin ennakoitu hiipuvan huomattavasti ennen kuin se saavuttaa Yhdysvallat. Myrskyn odotetaan menettävän voimaansa Haitin ja Kuuban vuoristoisilla alueilla, mutta jos se selviää niistä, se voi kerätä uutta puhtia Meksikonlahdella.  

Meteorologi Jeff Mastersin mukaan Hispaniolan saaren yli 3 000-metriset vuoret ovat monta kertaa pelastaneet Floridan myrskyiltä. Hän arvelee vuorten pelastaneet tuhansia ihmishenkiä Etelä-Floridassa.  

Lue myös:

    Uusimmat