Erdogan: Turkki aikoo julistaa Suomen lähettilään "ei-toivotuksi henkilöksi"

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on määrännyt Suomen ja yhdeksän muun maan suurlähettiläät julistettaviksi ei-toivotuiksi henkilöiksi.

Persona non grataksi eli ei-toivotuksi henkilöksi julistaminen on ensimmäinen askel lähettilään karkotusprosessissa. Hän ei täsmentänyt, millä aikataululla asiassa edetään.

Lähettiläät vaativat maanantaina yhteisessä kannanotossaan tunnetun ihmisoikeusaktivistin Osman Kavalan vapauttamista, minkä jälkeen heidät kutsuttiin puhutteluun. Suomen lisäksi joukossa olivat muun muassa Yhdysvaltain, Saksan, Ruotsin, Kanadan ja Norjan suurlähettiläät.

Turkkilaismedian mukaan Recep Tayyip Erdogan uhkasi jo torstaina karkottaa lähettiläät maasta.

Kavala on ollut vankilassa ilman tuomiota vuodesta 2017 lähtien. Lausunnossaan suurlähettiläät vaativat oikeudenmukaista ja nopeaa ratkaisua Kavalan jatkuvasti viivästyviin oikeudenkäynteihin. Tämä "heittää varjon" Turkin ylle, lausunnossa sanottiin.

Suomen ja Turkin diplomaattisuhteet ovat olleet hyvät, joten karkotus olisi poikkeuksellista maiden välisissä suhteissa.

Syyte yhteyksistä vallankaappausyritykseen

Kavala vapautettiin viime vuoden helmikuussa syytteistä, jotka liittyivät Istanbulin Gezi-puiston mielenosoituksiin vuonna 2013. Hänet otettiin kuitenkin uudelleen kiinni, koska hänellä väitettiin olleen yhteyksiä vuoden 2016 sotilasvallankaappauksen yritykseen.

Kavala on kiistänyt syytteet. Hänen seuraava kuulemisensa tuomioistuimessa on määrä pitää 26. marraskuuta.

Puhuessaan uutistoimisto AFP:lle viime viikolla vankisellistään Kavala sanoi, että tunsi olevansa väline Erdoganin yrityksissä esittää kotimainen oppositio ulkomaisena salajuonena.

– Luulen, että todellinen syy jatkuvalle vangitsemiselleni on se, että hallituksella on tarve pitää hengissä kuvitelmaa, jonka mukaan (vuoden 2013) Gezin mielenosoitukset olisivat ulkomaisen salaliiton tulosta, Kavala sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat