Eppu Normaalin tulos parani huomattavasti

Suomirockin ikonin, Eppu Normaalin tulos kasvoi lähes 50 000 eurolla edellisvuodesta.

Vuonna 2009 Eppu Normaali Oy:n liikevaihto oli reilut 2,45 miljoonaa euroa ja voittoa verojen jälkeen jäi lähes 247 000 euroa. Edellisvuonna liikevaihto oli 2,38 miljoonaa euroa. Tuolloin voittoa kertyi 199 500 euroa.

Vaikka yhtiöllä on runsaasti omaa pääomaa, noin 720 000 euroa, on sillä myös runsaasti velkaa. Yhteensä lyhyt- ja pitkäaikaista velkaa on 1,17 miljoonaa euroa.

Vuonna 1990 perustetun Eppu Normaali Oy:n toimitusjohtajana toimii bändin rumpali Aku Syrjä. Bändin jäsenistä yhtiössä ovat mukana myös laulaja Martti Syrjä, kitaristi Mikko Syrjä sekä kitaristi Juha Torvinen.

Yhtiön voitollisesta tuloksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)

Lue myös:

    Uusimmat