Epäily: Helsinkiläisravintolassa pyöritettiin laajaa huumebisnestä

Poliisi
Poliisin mukaan jutussa on alle kymmenen epäiltyä ja kyse on todennäköisesti järjestäytyneestä rikollisuudesta. Lehtikuva
Julkaistu 17.07.2015 16:09

MTV UUTISET – STT

Poliisi tutkii helsinkiläisessä yökerhossa levinnyttä huumebisnestä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

– Jutussa on aloitettu esitutkinta, mutta tässä vaiheessa tutkintaa emme voi tarkemmin tapausta kommentoida, rikosylikomisario Jukka Paasio vahvistaa MTV Uutisille.

Ylen mukaan huumekaupasta epäilty ravintola on tällä hetkellä suljettu huumeiden takia, mutta Paasion mukaan ravintola on vain kiinni.

– Poliisin toimesta emme ole ravintolaa sulkeneet, Paasio sanoo.

Paasion mukaan jutussa on alle kymmenen epäiltyä ja kyse on todennäköisesti järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tutkintavankien joukossaan on sekä asiakkaita että ravintolan työntekijöitä. 

– Pääsääntöisesti näissä on kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, harvemmin ovat yksittäistapauksia, Paasio kertoo.

Helsingin poliisin tiedossa on useampia ravintoloita, joissa huumeita myydään. Tutkinnassa on kuitenkin nyt vain yksi yökerho.

Asia etenee syyteharkintaan elo-syyskuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos