Enter testaa: Fujifilm FinePix S5000

Useimmat digitaalikameroiden valmistajat ovat hellittäneet vielä pari vuotta sitten hurjana laukannutta megapikseliluvun kasvattamistahtia, sillä kuluttajat ovat tällä hetkellä jo varsin tyytyväisiä nykyisiin tarkkuuksiin. Yksi tapa lisätä digikameran houkuttelevuutta kilpailijoihin nähden on tarjota mahdollisimman tehokas zoom-objektiivi. Uusin tulokas kaukonäköisten kuluttajakameroiden sarjaan on Fujin FinePix S5000.

Hiukan yli 500 euron hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan Fuji kuuluu ilman muuta harrastajatuotteiden joukkoon. Kameraa paketista purettaessa iskee kuitenkin hetken hämmennys, sillä laite näyttää aivan järjestelmäkameralta, joka on puristettu normaalia puolta pienempään kokoon.

Vaikutelma tehostuu entisestään, kun linssin eteen ruuvataan hintaan sisältyvä 55 millin sovitinrengas, jonka avulla kameraan voi kiinnittää Fujin omia laajakulma- ja telelisäkkeitä. Muotoilu ei suinkaan palvele pelkästään estetiikkaa, vaan tukevan kahvamaisen muotoilun ja linssin etureunan yli ulottuvan sovitinrenkaan ansiosta Fujista saa poikkeuksellisen tukevan otteen niin yhdellä kuin kahdellakin kädellä.

Ammattilaislaitteista tuttu karhennettu muovipinta parantaa vaikutelmaa entisestään. Zoomin säätö toimii taskukameroiden tapaan peukalolla käytettävillä napeilla, ja linssin ympäriltä löytyvä kumirengas on pelkkä koriste.

Kolmen megapikselin CCD-kennolla varustetun Fujin ilman muuta houkuttelevin ominaisuus on sen kymmenenkertainen zoom. Peukalonapeilla zoomin käyttö on ainakin aluksi hieman takeltelevaa, ja monet kuvaajat varmasti toivoisivat, että säätimet olisi sijoitettu laukaisijan ympärille. S5000:ssa tämän paikan vie toimintatilan valitsin.

Joka tapauksessa pitkä putki tuo kuvaamiseen aivan uusia ulottuvuuksia ja helpottaa kuvaajan työtä suuresti. Erityisesti luontokuvaajalle mahdollisimman suuri zoom-kerroin on kullan arvoinen. Fujin valmistamat optiikka ja CCD-kenno pelaavat mainiosti yhteen, eikä automaattitoiminnon tuottamissa kuvissa ole huomauttamista.

S5000 nousee kuitenkin taskukameroiden yläpuolelle myös manuaalitoiminnoillaan. Kuvausmoodia kierrettävästä säätimestä vaihtamalla on mahdollista säätää joko suljinaikaa, aukkoa tai molempia yhtä aikaa, ja myös käsivarainen tarkennus on tarjolla.

Automaattitarkennus on kuitenkin varmatoiminen ja nopea, joten monen nappulan yhtäaikaista painamista vaativaan käsin tarkennukseen ei kovin usein tee mieli siirtyä. Kuvanlaadun heikoin osa-alue on Fujissa selkeästi JPEG-pakkaus. Pakkaussuhteita on valittavissa yksi ainoa, ja tämä suhde on sen verran tiukka, että yksityiskohdissa näkyy ajoittain sotkua.

Pakkausongelmien ja hieman hankalien zoomin säätimien lisäksi FinePix S5000:n hinta-laatusuhteesta on vaikeaa löytää huomautettavaa. Paketin mukana seuraavissa varusteissa näkyy valitettavasti se, että hankintahinta on pyritty painamaan mahdollisimman alas. Akut eivät sisälly hintaan, joten ne on ostettava erikseen tai tyydyttävä käyttämään paristoja, joita laite onneksi syö varsin kohtuullisesti. Myyntipakkauksen 16 megatavun muistikortti on samoin surkean pieni, ja investointi suurempaan korttiin on käytännössä pakollinen.

Aleksi Vähimaa

Lue myös:

    Uusimmat