Ensi vuoden kesäolympialaissa kuumuus uhkaa turisteja, vapaaehtoisia ja urheilijoita – Japanissa ainakin 57 ihmistä kuollut helteisiin

Japanin Tokiossa on kärsitty tänä kesänä kovista helteistä. Ainakin 57 ihmistä on kuollut kuumuuden vuoksi heinäkuun lopun jälkeen. Viranomaisten mukaan kisajärjestäjien on keksittävä keinot suojella vapaaehtoistyöntekijöitä, turisteja ja urheilijoita kuumuudelta Tokion olympialaisissa ensi vuonna.

Japanin helteistä kertoo uutistoimisto Reuters. Reutersin mukaan lämpötila Japanissa on pysynyt heinäkuun loppupuolelta alkaen yli 31 asteessa. Kuolonuhrien lisäksi yli 1 800 ihmistä on joutunut kuumuuden takia sairaalahoitoon. 

Kesäolympialaisten on tarkoitus alkaa Tokiossa 24. heinäkuuta ensi vuonna. Kisat osuvat ajankohdalle, joka on tänä vuonna ollut hyvin kuuma. 

Kuumuus tuottaa päänvaivaa järjestäjille. Vielä 1960-luvulla esimerkiksi Tokion ja Meksikon olympialaiset järjestettiin vasta lokakuussa. Vuodesta 1976 eteenpäin kesäolympialaiset on kuitenkin yleensä pidetty pohjoisella pallonpuoliskolla muun muassa lähetysaikojen takia. Siksi kisojen siirto myöhäisempään ajankohtaan ei ole Japanissa vaihtoehto. 

Järjestävät yrittävät nyt keksiä, miten he pystyvät takaamaan turvalliset olosuhteet urheilijoille ja kisaturisteille. 

Tokion olympialaisten järjestäjiin kuuluva Masa Takaya sanoo Reutersille, että kisäisännät pohtivat nyt eri vaihtoehtoja kuumuuden taltuttamiseksi. He muun muassa hakevat oppeja niiltä kisajärjestejiltä, jotka ovat aikaisemmin vieneet olympialaiset läpi kuumissa olosuhteissa. Tällaisia kaupunkeja viime ajoilta ovat esimerkiksi Ateena ja Peking.

Järjestäjien mukaan kisoissa saatetaan tarjota ihmisille esimerkiksi viilentäviä vesisuihkeita ja jääpakkauksia. Lisäksi suunnitelmissa on rakentaa kisa-alueelle varjoisia lepopaikkoja. 

Japanin kesät kuumenevat

Japanin kesät ovat jo nyt kuumia ja uhkaavat edelleen lämmetä. 

Yli 32 asteen lämpötiloja on mitattu Japanissa jo 1960-luvulla, mutta nykyään hellepäiviä on entistä enemmän. Lisäksi Japanin ilmatieteen laitoksen tilastot osoittavat, että ilma ei enää viilene yöksi yhtä paljon kuin ennen. 

Kuumenemisen taustalla on useita syitä. Osaltaan kuumeneminen johtuu niin kutsutusta kaupunkisaarekeilmiöstä. Se tarkoittaa, että kaupunkialueen lämpötila nousee ympäristöään korkeammaksi. Suurempi syy kuumenemisen taustalla on kuitenkin paikallisen ilmatieteen laitoksen edustajan mukaan ilmastonmuutos. 

Japani ei ole ainoa tuleva kisajärjestäjä, jossa kuumuus saattaa koitua ongelmaksi. Tänä kesänä esimerkiksi Ranskassa on kärsitty yli 40 asteen ennätyshelteistä. Pariisissa on tarkoitus järjestää kesäolympialaiset vuonna 2024. 

Lue myös:

    Uusimmat