Enontekiöllä potilas viedään heittokuljetuksena – "Kuka on vastuussa, mikäli potilas menehtyy?"

Enontekiön ja Muonion alueella on vuoden alusta alkaen toiminut kahden sairaankuljetusyksikön sijasta vain yksi.

Enontekiön kunnassa ajatellaan, että muutos aiheuttaa vakavan uhan potilasturvallisuudelle.

Vuonna 2013, kun ensihoidon järjestämisvastuu siirtyi kunnilta sairaanhoitopiireille, Enonkosken ja Muonion alueella siirryttiin niin sanottuun heittokuljetusmalliin. Mallissa Enontekiön ja Muonion alueen sairaankuljetus toimittaa potilaan Muonioon, jossa hänet siirretään toiseen ambulanssiin, joka jatkaa matkaa kohti Rovaniemeä ja Lapin keskussairaalaa.

Eduskuntavaaliehdokkuuden vuoksi virkavapaalla oleva Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä toteaa, että ensihoidosta vastaava Lapin sairaanhoitopiiri on päättänyt sairaankuljetusyksikön vähentämisestä yksipuolisesti. Paikallinen sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn ammattiosasto on ilmaissut myös huolensa sairaankuljetuksen vähentämisestä.

– Jos meillä tulee päällekkäisiä hälytyksiä, Muonion alue ja Enontekiön kunnan eteläosat voivat olla hyvinkin ilman minkäänlaista ensihoidon yksikköä siinä lähimaillakaan, Kärnä kuvailee.

Johtavan lääkärin käsky ei riittänyt

Kärnän mukaan järjestelystä on tullut asiakkailta jonkin verran palautetta.

– On tullut palautetta, että siellä on jouduttu odottamaan pitkiä aikoja. Esimerkiksi eräs potilas on kertonut heränneensä autotallista pimeästä, kun on odottanut vaihtoa toiseen autoon.

Palautetta on tullut myös muun muassa Utsjoelta, jossa käytössä on vastaavanlainen järjestelmä. Kärnän mukaan siellä sydänvaivainen potilas oli joutunut odottamaan tunnin verran autonvaihtoa.

– Utsjoella johtava lääkäri oli käskenyt ajaa auton suoraan Rovaniemelle. Kuljetuksessa kuitenkin todettiin, että ei onnistu. Siellä se sydänvaivainen potilas joutui tunnin odottamaan vaihtoambulanssia.

Kärnän mukaan Enontekiöllä ei haikailla kuuta taivaalta. Alueella ymmärretään ympäristön luomat erityispiirteet. Enontekiöllä ei koskaan voi olla ensihoito samaa luokkaa kuin kaupunkiseuduilla.

Nykytilanteessa terveydenhuollon voimavarat eivät kuitenkaan Kärnän mukaan riitä paikkaamaan sairaankuljetuksen vähenemistä.

– Kuka on vastuussa, mikäli potilas menehtyy sairaankuljetusta odottaessaan? Enontekijön ja Muonion alueelle ei saa muodostua ambulanssityhjiötä oman ambulanssin ollessa kiinni toisaalla, Kärnä toteaa painokkaasti.

Lue myös:

    Uusimmat