Ennakko: Lahden illassa nähdään kaksi uutta NHL-miestä

Kai Suikkanen Pelicansin vaihtoaitiossa.
Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkasella on riittänyt alkukaudella mietittävää.
Julkaistu 13.11.2012 13:52(Päivitetty 13.11.2012 13:58)

SM-liiga palaa maaottelutauolta kunnon ryminällä kuuden ottelun voimin. Lahdessa jäällä nähdään kaksi uutta NHL-miestä, kun Pelicans isännöi KalPaa.

Pelicansin syksy on ollut kivikkoinen. Joukkue on puskenut päätä seinään lähes koko kauden ajan. Pelaamiseen ei ole löytynyt sopivaa balanssia ja sitä myöden jatkuvuutta ei ole ollut juuri lainkaan. Lahtelaisten riveistä löytyy liuta alakanttiin pelanneita, kun taas harvan voi sanoa yllättäneen positiivisella tavalla. Taukoviikolla pussinokkien vahvuuteen liittyi NHL-puolustaja Jamie McBain. Carolina Hurricanesin miehelle tarjotaan heti paikkaa saattaa oireillut ylivoima paremmalle tolalle.

- KalPaa vastaan on paljon hampaankolossa. Viimeksi olimme Kuopiossa aivan vastaantulijoita. Nyt olisi paikka näyttää, että oma peli kulkee ja nipistää kolme pinnaa. Se olisi mieleinen startti, Pelicans-hyökkääjä Timo Pärssinen sanoo.

Kuopiolaiset pääsivät viettämään viime viikkoa voitokkaissa tunnelmissa, sillä HIFK kaatui ennen taukoa maalein 4-1. Savolaisten kausi on ollut tähän mennessä mukiinmenevä. Tällä hetkellä joukkue on sarjaseiska, mutta piikkipaikalle matkaa on vain viisi pistettä. Parhaimmillaan KalPan vauhdikas peli ja syöttöketjut soljuvat nätisti, mutta ajoittain peli puuroutuu ja tätä myöten hyökkäyspeli tyrehtyy. Myös KalPa saa tähän otteluun uutta voimaa NHL:stä, kun New York Rangersin Derek Stepan asettuu ykkösketjun keskelle. Lisäksi Jukka Voutilainen palaa kaukaloon pitkältä sairaslomalta.

Seuraa häntä: Jamie McBain, Pelicans

Jamie McBain on tehnyt parhaalla NHL-kaudellaan 30 pistettä.Uusi Pelicans-pakki Jamie McBain on tehnyt parhaalla NHL-kaudellaan 30 pistettä.Getty Images

Lahden suunnalla jenkkipakki kohtaan on suuret odotukset. McBainin odotetaan ottavan heti ykköspakin paikka ja tuovan ryhtiä ylivoimalle. Oikealta laukova puolustaja on oiva lisä Pelicansin pakkikalustoon.

Pelicans-KalPa - voiton avain

Tauon jälkeiset ottelut ovat aina arvoituksellisia. Pelicansin kohdalla taukoviikko tuli oivaan paikkaan, joten joukkueen voisi olettaa esiintyvän tänään yhtenäisesti. Onnistumiset heti ottelun alussa nostaisivat riutunutta itseluottamusta. KalPa on siinä mielessä uudessa tilanteessa, että kaksi kärkisentteriä eli Stepan ja Voutilainen pelaavat ensimmäiset ottelunsa. Voutilainen ehti pelata muutaman pelin laitahyökkääjänä ennen loukkaantumistaan. Kriittisillä pelipaikoilla on siis uutta verta ja nähtäväksi jää, kuinka kemiat kohtaavat ketjukavereiden kanssa.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Haiskahtaa tasaiselta taistolta: 3-3.

Blues-SaiPa - voiton avain

Bluesin kone alkoi oireilla ennen taukoviikkoa. Viime viikolla pakka oli levällään lukuisien maajoukkue-edustuksien vuoksi, joten espoolaiset eivät päässeet harjoittelemaan joukkueena sanan varsinaisessa merkityksessä. Tänään Bluesin kokoonpanosta puuttuneekin muutama runkopelaaja levon vuoksi. SaiPa on ollut syksyn piristysruiske. Joukkue vietti taukoviikkoa sarjakakkosena, joka on jymy-yllätys. Viime viikolla sputnikit pääsivät harjoittelemaan laadukkaasti, joten vahvan menon voisi odottaa jatkuvan.

MTV3.fi-tulosveikkaus: SaiPa hakee makoisan voiton: 2-3.

HPK-Lukko - voiton avain

Peräti seitsemän ottelun voittoputkessa porhaltava HPK esittelee tänään kotiyleisölleen mieluisan paluumuuttajan: Winnipeg Jetsin Antti Miettinen hyökkää ritareiden ykkösvitjassa. Miettisen myötä HPK:lla on heittää kaukaloon timanttinen ykkösnyrkki, johon kuuluvat lisäksi Eric Fehr ja Ville Viitaluoma. Lukko voitti kaksi viimeistä ottelua ennen taukoa. Tänään joukkue saa jalkeille iskukykyisen kokoonpanon, sillä nyt mukana ovat kaikki NHL-pelurit sekä hyvään vireeseen päässyt Lauri Tukonen. Myös ykköskassari Petri Vehanen on osoittanut piristymisen merkkejä.

MTV3.fi-tulosveikkaus: HPK:n ilotulitus saa jatkoa: 3-2.

Jokerit-Ässät - voiton avain

Lokakuussa hienoon iskuun päässyt Jokerit joutui nöyrtymään ennen taukoa kahdesti peräkkäin. Tosin se kuittasi pisteen molemmista tappioista. Jokeri-pakka oli parista tahrasta huolimatta ennen huilia liigan vakuuttavin joukkue ja väkevä meno jatkunee jo tänään. Ässillä on alla kolmen ottelun tappioputki. Kierre olisi hyvä katkaista heti, mutta illan vastus vieraissa on pahimmasta päästä. NHL-apu Jesse Joensuu pelaa tänään, vaikka mies sai lievän vamman Leijonien matkassa Karjala-turnauksessa. Porilaisten lähtökohdat eivät ole aivan ihanteelliset, sillä myös Stephen Dixon ja Joel Armia olivat maajoukkuetehtävissä.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Jokereille voitto maalein 4-2.

Kärpät-Ilves - voiton avain

Sarjakolmonen Kärpät saa tähän peliin mieluisan paluumuuttajan, kun Jussi Jokinen palaa kokoonpanoon. Alkukaudesta NHL-mies pelasi väkevästi kymmenen ottelua ja piipahti Pohjois-Amerikassa, mutta on nyt takaisin vahvistamassa muutoinkin hyvässä kunnossa ollutta joukkuetta. Vierailijoillakin on heittää kehiin uusi tuttavuus, Philadelphia Flyersin Maxime Talbot. NHL-hyökkääjä ottaa paikkansa Ilveksen ykkösvitjan keskellä. Kanadalaisen odotetaan tuovan ryhtiä etenkin maalintekosektorille.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Kärppien kokonaisuus on selvästi parempi: 5-2.

Tappara-TPS - voiton avain

Tappara pääsi oivaan vetoon juuri ennen maaottelutaukoa. Kirvesrinnat napsivat pisteitä neljästä pelistä peräkkäin ja etenkin hyökkäyspelaamisessa oli uudenlaista säpinää. Joukkue on saanut paljon virtaa NHL-avuista eli Kurtis Fosterista sekä Jannik Hansenista. Maalilla torjuu jälleen Juha Metsola. TPS saapuu Tampereelle todella nimekkäällä kokoonpanolla. Viimeisimpänä huippupelurina vahvuudessa on jälleen Petteri Nummelin, joka pelasi aiemmin yhden ottelun turkulaisten riveissä. TPS:n joukkue oli viime viikolla pahasti levällään, mutta pelimiesten laatu on kova.

MTV3.fi-tulosveikkaus: TPS on suosikki kovan materiaalin turvin: 3-4.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko