Energiatehokas koti – lisätään eristystä yläpohjaan

Ympäristötietoisuuden lisääntyminen ja uudet määräykset ovat saaneet rakentajat ja remontoijat kiinnittämään entistä enemmän huomiota talojensa lämmöneristykseen. Samaan on varmasti vaikuttanut myös uudistunut kotitalousvähennys, jonka avulla teettäjä saa verotuksessaan entistä paremmat vähennysoikeudet työn osuudesta.

Esimerkkitaloomme lisättiin yläpohjan lämmöneristystä puhaltamalla sinne 200 mm lisää villaa. Omistaja kertoo pääsyyksi energian hinnan nousun sekä sen, että vanhat eristeet olivat jo ehtineet painua jonkin verran kuluneiden 11 vuoden aikana.

Painumisen myötä ilmanvaihtokanavatkin alkoivat olla varsin pinnassa, niiden päälle riitti vain villaa enää vain nimeksi. Putket on kyllä kiedottu eristeisiin, mutta asukkaan kertoman mukaan se ei ole enää oikein riittänyt – kondenssivettä on alkanut ilmestyä niin kanaviin kuin ilmanvaihtokoneeseenkin.

Lisäeristeen määrään päädyttiin villan toimittajan laskelmien perusteella. Sitä ei laskettu, kuinka monen vuoden kuluessa lisähinta saadaan takaisin säästyneinä lämmityskustannuksina: päätöksen ratkaisivat muut syyt, kuten periaate energiankulutuksen vähentämisestä sekä lisääntynyt asumismukavuus.

Asukas kertoo, että kotitalousvähennykseen tämän vuoden alussa tullut korotus oli mukava lisäyllätys. Itse päätökseen se ei vaikuttanut, sillä se oli tehty jo pari vuotta sitten. Silloin remontista oli pitänyt luopua, sillä ketään ei yksinkertaisesti saatu tekemään sitä. Rakentaminen kävi silloin kuumimmillaan eikä tekijöitä löytynyt – tarjouspyyntöihin ei saatu yhtään vastausta.

Nyt tilanne on kokonaan toinen niin tekijöiden saatavuuden kuin kotitalousvähennyksenkin osalta. Tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi!

(JKA 27.3.2009)

Lue myös:

    Uusimmat