Emmi lääkitsee itseään kannabiksella – kertoo Maria Veitolalle syistä

Emmi lääkitsee itseään kannabiksella – “En mä polttaisi, jos mulla olisi toinen vaihtoehto” 0:41
Emmi, 28, lääkitsee itseään kannabiksella

Maria Veitola tarkastelee Veitola.doc-uutuussarjassa puhututtavia ja ristiriitaisia aiheita.  

Toimittaja Maria Veitolan ja dokumenttiohjaaja Sami Kieksin Veitola.doc-sarjassa tarkastellaan aikamme ilmiöitä rohkeasti ja monipuolisesti, vaikeita keskusteluita kaihtamatta.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa nähdään 28-vuotias Emmi, joka on lääkinnyt itseään aktiivisesti kannabiksella pian kaksi vuotta. Hän kärsii ajoittain voimakkaasta ahdistuksesta ja masennuksesta.

Emmille on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon on lääkärin määräämä säännöllinen lääkitys. Lääkkeen haittavaikutuksena Emmi kertoo kärsivänsä migreenistä. Hän kokee, että kannabis on hänelle ahdistuksen hoidossa parempi vaihtoehto.

Kannabiksen käyttö on Suomessa laitonta. Huumausaineen käyttörikoksesta rangaistukseksi voi saada sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

Katso ylhäällä olevalta videolta, mitä Emmi kertoo kannabiksella lääkitsemisestä!

"Ei me edes tiedetty mitä ekstaasi on"- kokeilunhalu vei Launon, 22, kovien huumeiden koukkuun 1:59
Katso myös: Launon huumeidenkäyttö alkoi kokeilunhalusta

Sarjassa perehdytään nuorien huumeidenkäyttöön ja siihen johtaneisin juurisyihin. Ohjelmassa nähdään muun muassa sensuroimaton kohtaus, kun yksi nuorista piikittää itseensä kovaa huumetta käytöstä. Veitola itse seurasi tilannetta vierestä.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun koin jotain sellaista noin läheltä. Minusta se oli vain kiinnostavaa, että tämä henkilö oli valmis jakamaan sen, Veitola kertoo MTV Uutisille ohjelman pressitilaisuudessa.

Katso myös: Maria Veitola seurasi vierestä, kun haastateltava piikitti itseensä huumetta

Maria Veitola seurasi vierestä, kun haastateltava piikitti huumetta itseensä 3:33

Veitola.doc alkaa MTV Katsomossa torstaina 29.12. Ohjelma katsottavissa myös Cmoressa.

Lue myös:

    Uusimmat