Emmerdale-tähti avoimena vaikeuksista urallaan: "Harkitsin luovuttamista moneen kertaan"

Karen Blickin tie Emmerdale-tähdeksi ei ollut helppo.

Emmerdale-tähti Karen Blick nappasi Lydia Hartin roolin suosikkisarjasta vuonna 2016. Tie tähdeksi ei kuitenkaan ollut helppo, sillä Blick teki töitä unelmansa eteen yli 20 vuotta.

Blick, 44, paljastaa haastattelussa, että ennen unelmaroolinsa saamista hän oli vähällä lopettaa näyttelemisen kokonaan. 

– Harkitsin luovuttamista moneen kertaan, Blick sanoo, ja kertoo opiskelleensa näyttelijän töiden ohella opettajaksi.

– Olin tehnyt näyttelijän töitä 23 vuotta ja saanut muutamia kelvollisia rooleja, mutta se oli rankkaa.

Blick kertoo olevansa kiitollinen aviomiehelleen Simonille, joka jaksoi aina kannustaa vaimoaan tavoittelemaan unelmiensa uraa.

– Keskustelimme asiasta vuosien varrella ja sanoin, että ehkä luovutan. Hän aina kannusti jatkamaan vielä yhden vuoden.

Blickin piti aluksi näytellä Emmerdalessa vain neljä viikkoa, mutta sarjan tekijät olivat niin vaikuttuneita hänen taidoistaan, että kirjoittivat hänelle pysyvän roolin. 

– Se oli todellinen unelmien täyttymys. Se oli ihanaa. Olen Yorkshiresta kotoisin oleva näyttelijä ja sain fantastisen roolin Yorkshireen sijoittuvasta sarjasta, Blick kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat