Emma Kimiläinen mukaan F1-viikonloppuihin! Naisten formulasarja ottaa jättiloikan uudelle mantereelle

Viime kaudella ensimmäistä kertaa järjestetty W Series on tänä vuonna mukana myös Yhdysvaltain ja Meksikon F1-kisaviikonloppujen. Emma Kimiläisen tähdittämää naisten formulasarjaa ajetaan kahtena viikonloppuna kuninkuusluokan oheissarjana.

W Series tiedotti torstaina, että sarja on mukana USA:n ja Meksikon osakilpailuissa ensi lokakuussa. Niiden lisäksi sarjaa kisataan perinteisillä eurooppalaisilla radoilla DTM-sarjan yhteydessä.

Naisten sarjan kisat ajetaan formula ykkösten aika-ajopäivinä lauantaisin. F1-sarjan toimitusjohtaja Ross Brawn on uudistuksesta innoissaan.

– Vain yhdessä vuodessa W Series on ollut merkittävästi lisäämässä moniarvoisuutta ja mukaan ottamista moottoriurheilussa, Brawn kertoo tiedotteessa.

– Olemme vakuuttuneita siitä, että lajimme täytyy antaa tasa-arvoinen mahdollisuus miehille ja naisille kilpailla yhdessä.

– Ei ole sattumaa, että moniarvoisen F1-lähtösuoran tukeminen ja kuljettajalahjakkuuksien nostaminen vähemmän huomiota saaneesta taustasta on yksi strategisia tavoitteitamme, Brawn jatkaa.

W Seriesin ensimmäisen kauden mestaruuden ja puolen miljoonan dollarin pääpotin vei brittikuski Jamie Chadwick. Suomalaiskuski Emma Kimiläinen menetti ison osan kaudesta loukkaantumisen takia, mutta päätti kautensa Hollannin Assenin kisavoittoon ja Britannian Brands-Hatchin finaalin kakkossijaan.

Lue myös:

    Uusimmat