Elovena-neito oli alun perin brunette – retroilua juhlavuoden kunniaksi

Suomalaisten suosikkineito täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Raisio tuo markkinoille Elovena-peltirasian. Vanhanajan peltirasiassa hymyilee 1950-luvun Elovena-neito kansallispuvussaan.

Elovena-neito on kaunistanut kaurahiutalepakkauksia jo 85 vuotta. Suomalaisuuden symboliksi muodostunutta vaaleaa neito oli alun perin tummatukkainen.

Vuodelta 1925 olevan Elovena-neidon alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta sen uskotaan olevan taiteilija Joel Viktor Räsäsen käsialaa. Hän piirsi mainoskilpailuun kansallispukuisen neidon tähyilemässä viljapellolla kauralyhde kädessään. Ruskeahiuksinen tyttö oli pukeutunut karjalaiseen punamustaan kansallispukuun.

Elovena-tytön alkuperäistä suunnittelijaa ei ole pystytty nimeämään. Todennäköisesti hänen hahmonsa on syntynyt kahden graafikon yhteistyönä.

Viljapeltojen kaunotarta on muokattu hienovaraisesti

1950-luvulla Elovena-neito uudistui. Neidon hiukset lyhenivät ja vaalenivat ja taustalla näkyvä viljapelto kasvoi.

1960-luvulla hennon naurun Elovena-neidon kasvoille loi Aimo Virtanen. Samalla hän saattoi tytön luonnonmukaisempaan viljapeltoon.

Viimeisen kerran neito uudistui 1980-luvun lopulla, kun englantilainen Phil Clements toi aurinkoisen hymyn ruskeasilmäisen neidon kasvoille. Samalla kuvaan lisättiin aurinkoinen metsänreuna. Elovena-neito hymyilee tänä päivänä lähes tässä samassa ulkoasussa, vain pieniä muutoksia on tehty vuosien varrella.

Elovena-peltirasian ulkoasu on peräisin 1950-luvun pakkauksesta. Ossi Saarelaisen piirtämä Elovena-neito on toiseksi vanhin versio viljapeltojen kaunottaresta. Elovenan kaurahiiutaleita on saatavilla peltirasiassa kevään ajan hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoissa.

MTV3

Kuvat: Raisio

Lue myös:

    Uusimmat