Elon Musk korvasi Twitterin elintärkeän osaston tekoälyllä – saattaa nyt kostautua pahemman kerran: "Villi länsi"

Näin Twitter on muuttunut Elon Muskin valtakaudella 12:08
Haluatko tietää, miksi Twitteristä ollaan nyt huolissaan? Tampereen yliopiston tutkijatohtori kävi keskiviikkona kertomassa MTV Uutiset Livessä, mikä Twitterissä mättää.

Twitter on käynyt puolen vuoden aikana läpi todellisen mankelin. Muskilla on suuret visiot, mutta kärsiikö sen uskottavuus somealustana samalla, pohtii Tampereen yliopiston tutkijatohtori.

Viime vuoden yksi suurimpia yritykauppoja oli sosiaalisen median palvelu Twitterin myyminen miljardööri Elon Muskille. 4,4 miljardin dollarin (noin 4,1 miljardin euron) arvoisen diilin tiimoilta arvioitiin, että alusta saattaisi muuttua Tesla-neron käsissä radikaalistikin, ja näin on osittain myös käynyt.

Vuorovaikutteisen teknologian tutkijatohtori Pekka Kallioniemi Tampereen yliopistosta kertoo, että Muskin alkutaival Twitter-kipparina on ollut kaoottinen.

– On tehty paljon isoja muutoksia ja pyritty luomaan "tasa-arvoisempaa" alustaa, jossa kaikkien ääni pääsee kuuluviin. Tietysti voi olla montaa mieltä siitä, onko tämä oikeasti tapahtunut, Kallioniemi kertoo.

Turvallisuuden parissa työskennelleitä potkittu pois

Yhdeksi esimerkiksi Kallioniemi nostaa valeuutisten ja vihapuheen enenevän määrän alustalla. Se on ongelma, johon Twitter vastaa tällä hetkellä hänen mielestään aivan liian hitaasti.

Tämä on seurausta isoista potkuista, jotka koskettivat turvallisuuden osalta kriittistä osastoa.

– Noin 80 prosenttia sai yrityksestä kenkää ja suurin osa heistä teki töitä turvallisuusasioiden parissa. Tätä porukkaa on radikaalisti karsittu ja tätä pyritään nyt kontrolloimaan automaation ja tekoälyn kautta. Toistaiseksi se on toiminut aika surkeasti, jos suoraan sanotaan.

Yrityksen rakenne ylipäätään on Kallioniemen mukaan muuttumassa SpaceX:n ja Teslan muotoiseksi, jossa yhdellä henkilöllä on laaja osaaminen ja iso työtaakka.

Jäljelle jääneistä työntekijöistä leijonanosa on enimmäkseen teknisiä osaajia.

– Muskin muissa yrityksissä käytetään paljon tällaisia eksperttejä, jotka hoitavat erittäin laajaa alaa. Selvästi sama lähtökohta on Twitterissä. Pienellä aktiivisella tiimillä pyritään hoitamaan koko alustaa.

Tunnistautumisesta tulikin maksullinen lisäpalvelu

Twitteristä on poistettu Muskin toimesta vanhat tunnistautumistavat ja siitä on tehty maksullista.

Nykyään oikeaksi käyttäjäksi tunnistautumaan pääsee maksamalla sinisestä tunnistautumisleimasta.

Kun muutoksesta kerrottiin, sai se Twitter-aktiiveissa aikaan paljon närää. Osa isoja seuraajamääriä omaavista käyttäjistä ei ole halunnut ostaa leimaa periaatesyistä.

Kallioniemi pohtii, onko leiman tarkoitus ylipäätään taata turvallisuutta vai onko kyse jostain muusta.

– Jos sinulla ei ole tätä maksettua merkkiä, sinun sisältöäsi näytetään huomattavasti vähemmän Twitterin puolella. Tästä on tullut "voit ostaa näkyvyyttä" -palvelu.

Yli 225 tuhatta seuraajaa omaava Jari Sarasvuo on yksi heistä, jotka eivät ole leimasta vakuuttuneita.

Syntyikö alustalla kaavailtu joukkopako?

Twitter-kauppojen myötä julkisuudessa käytiin kiivasta keskustelua siitä, vyöryykö Muskia kumartamaton yhteisö pois Twitteristä muiden alustojen pariin.

Näin ei Kallioniemen mielestä käynyt.

– Jonkun verran julkkiksia lähti ja jonkin verran toimittajia. Hyvin pieni määrä.

Jos käyttäjäkunta on pysynyt alustalla, ei mainostajista voi sanoa samaa. Twitter on ollut tappiollinen jo pitkään, ja mainostajien kaikkoaminen on myrkkyä tulevaisuuden näkymille.

Mainostajakatoon Musk vastaa nyt uudella X-innovaatiolla, niin sanotulla "supersovellus" -idealla, joka kokoaisi Twitterin alle lisää pienempiä sovelluksia.

– Muskin mukaan sillä voisi tehdä aikalailla kaikkea: tilata taksin, vuokrata asunnon, maksaa kaupassa, tilata ruokaa. Sovellukset, joissa on alasovelluksia, ovat hyvin suosittuja Kiinassa ja muissa Asian maissa.

Onko Muskilla edessä mahdoton tehtävä?

Onnistuuko Musk tässä kaikessa ja tuleeko Twitteristä hänen seuraava visionäärinen luomus?

Kallioniemen mukaan miehellä on mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta sosiaalisen median alustana Twitterin ympärillä pyörivät isot kysymysmerkit.

– Jos lähetään supersovellusta tekemään, Muskilla riittävät rahkeet.

– Olen kuitenkin huolissani Twitteristä sosiaalisen median alustana. Miten disinformaatio, valeuutiset ja vihapuhe lähtevät leviämään? Jos puretaan kaikki rakennelmat, joita niiden tutkimiseksi on aikaisemmin tehty, miten alustalle käy? Siitä voi tulla sosiaalisen median villi länsi, Kallioniemi toteaa.

Katso Kallioniemen mielenkiintoinen analyysi Twitteristä ja Muskista MTV Uutiset Liven lähetyksestä yläpuolelta.

Lue myös:

    Uusimmat