Mainos

Elokuvasäätiön suurimman tuen saa elokuva Tali-Ihantala

Elokuvasäätiö on myöntänyt tuotantotukea eniten Åke Lindmanin sotaelokuvalle.

Åke Lindmanin ohjaama episodielokuva Tali-Ihantala 1944 saa Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea 350 000 euroa. Elokuvan kokonaiskustannuksiksi on laskettu 3,2 miljoonaa euroa. Kesäkuun lopulla vuonna 1944 alkoivat Talin-Ihantalan suurtaistelut Viipurin koillispuolella. Taisteluissa ratkaistiin Suomen kohtalo, kun vihollisen hyökkäys saatiin niissä pysäytettyä. Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa 50 000 suomalaista ja 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

Tuotantotukea saa myös pitkä lastenelokuva Onni von Sopanen. Johanna Vuoksenmaan ohjaamalle ja käsikirjoittamalle elokuvalle myönnettiin 50 000 euroa.

Marja Pyykön ohjaama lyhyt näytelmäelokuva Tässä lepää Aino Koski saa tukea 182 000 euroa. Seppo Renvallin kokeellinen Ees taas on saanut tuotantotukea 43 900 euroa.

Lyhyistä dokumenttielokuvista tukea saa muun muassa Ari Matikaisen ohjaama ja käsikirjoittama Yhden tähden hotelli, joka on musiikkidokumentti Agents-yhtyeen solistista Jorma Kääriäisestä.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.